Egyptin ilmastokokouksen lavalle oli saapumassa Brasilian vastavalittu presidentti Luiz Inácio Lula da Silva. Lula ei pettänyt. Hän julisti Brasilian paluuta ja kertoi lopettavansa metsäkadon maailman keuhkoissa edeltäjänsä Jair Bolsonaron jälkeen. Puhe oli kohokohta, mutta samalla tasan ainoa hetki, jolloin tunnelma oli katossa ja toiveikas. Ilmastokokous Afrikan mantereella oli takkuinen, lannistunut ja täynnä ristiriitoja.

Ensimmäisellä viikolla näytti myös siltä, että maan karu ihmisoikeustilanne jättäisi ilmastoasiat kokonaan varjoonsa. Kansalaisyhteiskunta oli mielenosoitukset kriminalisoineessa Egyptissä ahtaalla. Aktivisteja oli paikalla vähän, ja Greta Thunbergkin jätti tulematta. Paviljongeissa kokouksen messuosastolla öljymaiden yhteistyöjärjestö Opec ja öljymaa Saudi-Arabia esiintyivät vihreinä edelläkävijöinä.

Ristiriidat isäntämaassa tai kokouspaikalla eivät kuitenkaan aina ennusta varsinaisten ilmastoneuvottelujen etenemistä. Esimerkiksi kivihiilimaa Puolan isännöimässä ilmastokokouksessa saatiin muutama vuosi sitten aikaan onnistuminen. Egyptissä niin kuitenkin kävi. Yli kahdensadan maailman maan yritys kiristää tahtia yhä epätoivoisemmaksi käyvässä kilpajuoksussa ilmaston lämpenemistä vastaan epäonnistui täysin.

Kokouksen ilmatilaa hallitsi köyhien maiden vaatimus ilmastotuhojen maksamisesta. Vaatimus oli niin kova ja ehdoton, että sai lopulta EU:n ja Yhdysvallat perääntymään kannoissaan. Erityisesti EU vastusti rahastoa viime metreille, sillä kukaan tiedä, mistä rahat saataisiin keskellä energiakriisiä kaivettua. Aiemmatkin, parempina aikoina tehdyt rahalupaukset kehittyville maille ovat jääneet osin lunastamatta. Päätös rahastosta on epäilemättä voitto köyhille etelän maille, jotka kärsivät nyt pääosin länsimaiden aiheuttamista päästöistä tulvina, hirmumyrskyinä ja kuivuutena. Se osoittaa, että länsimaat todella kuuntelivat niitä – ehkä ensimmäistä kertaa ilmastokokousten historiassa. EU tunnetaan myös ilmastokokousten sillanrakentajana. Se ei halunnut lähettää maailmalle viestiä, että ihmiset saavat kuolla tulvien alle.

Vääntö rahoista jätti kuitenkin varjoonsa ainoan asian, jolla ilmastotuhoihin voitaisiin puuttua. Mikään määrä rahaa ei riitä korvaamaan tulvien ja myrskyjen jälkiä ja pysäyttämään merenpinnan nousua pienissä saarivaltoissa, jos päästöjä ei saada käännettyä laskuun.Egyptissä näytti siltä, että niin ei tule tapahtumaan. Kokous vilisi madonlukuja. Glasgow’n onnistumisena juhlitussa ilmastokokouksessa sovittiin vuosi sitten, että maat palaisivat kotiin ja päivittäisivät päästövähennyslupauksensa etuajassa, että 1,5 asteen tavoite saataisiin pidettyä hengissä.

Kotiläksynsä oli Egyptin kokoukseen mennessä tehnyt vain noin 30 maata reilusta 200:sta. Maiden lupaukset nostavat lämpömittarin yhä samaan kohtaan kuin vuosi sitten: ilmasto tulee lämpenemään 2,8 astetta (siirryt toiseen palveluun)vuosisadan loppuun mennessä. Aluksi näytti siltä, ettei Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta saada kirjattua edes kokouksen loppupäätelmään. Loppupätelmä on yhtä kuin maailman maiden poliittinen tahto. Se on viesti siitä, kuinka tosissaan ne ovat.

Egyptin mahalaskun syitä voi etsiä maailmaa koettelevasta energiakriisistä ja sodasta. Mailta ei löytynyt samaa draivia puhaltaa yhteen hiileen kuin vielä vuosi sitten. Oma roolinsa on Egyptillä, joka johti kokousta sekavasti ja aikataulut pettäen. Tärkeät päätökset olivat levällään viimeisille minuuteille saakka. Moni neuvottelija koki, ettei kaikkia maita kuultu. Puheenjohtajaa, Egyptin ulkoministeri Sameh Shoukrya ei nähty kirittämässä neuvottelijoita kuten Alok Sharma teki Glasgow’ssa.

Egyptin ilmastokokouksen piti ollla välikokous. Siellä piti vetää hetki henkeä, sillä Pariisin ilmastosopimus on astunut viimein voimaan ja sen monimutkaiselle sääntökirjalle saatu piste. Tänä vuonna maiden piti vain ladata pöytään lisää lupauksia. Kokous osoitti, että tästä lähtien mitään välikokouksia ei ole. On vain tiukka, hapoille vievä loppukiri siinä, saadaanko maailman päästökäyrä laskuun. Toisaalta kävi yhtä selvemmäksi, etteivät päästöt laske vain ilmastokokouksissa vääntämällä. Ensi vuonna kokous pidetään Arabiemiraateissa, ihmisoikeusongelmien leimaamassa öljyvaltiossa, joka ei itse ole kunnianhimoinen ilmastotoimissa.

Lähde: Yle

The post Analyysi: Egyptin ilmastokokous päättyi mahalaskuun – vain yksi toivonpilkahdus kuultiin, ja sekin peittyi lentokoneiden pauhuun appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.