Parhaimpia ehdotettuja keinoja sähkökriisin helpottamiseksi olisivat kohdennettu ja määräaikainen tuki haavoittuvimmassa asemassa oleville sekä kannusteiden luominen kaikille kotitalouksille sähkön säästämiseen. Lisäksi tarjontaa tulisi lisätä niin paljon kuin mahdollista, ilmenee tuoreesta Etla Muistiosta, jossa on tarkasteltu sähkömarkkinoita ja arvioitu toimia lievittää sokin vaikutuksia kotitalouksille. Markkinamekanismiin puuttuminen voi sen sijaan aiheuttaa nykytilanteessa lisää epävarmuutta ja tulla siten kalliiksi.

Sähkömarkkinat ovat ensi talvena hyytävässä kriisissä pahimpien uhkakuvien toteutuessa. EU:n ja Venäjän toisilleen asettamat talouspakotteet ja vientirajoitteet Venäjän hyökkäyssodan seurauksena ovat aiheuttaneet sähkön poikkeuksellisen nopean kallistumisen. Kohonnut hinta osuu suomalaisiin kotitalouksiin, joiden osuus sähkönkulutuksesta on lähes 30 prosenttia. Kotitalouksien tukemisessa on kuitenkin käytettävä tarveharkintaisuutta.

Tuoreen Etla Muistion mukaan parhaimpia ehdotettuja keinoja sähkökriisin helpottamiseksi olisivat sähkön tarjonnan lisääminen, kannusteiden luominen kaikille kotitalouksille sähkönkulutuksen vähentämiseksi sekä kohdennettu ja määräaikainen tuki pienituloisille ja pahiten ongelmiin joutuville. “Sähkömarkkinat kriisitunnelmissa: katsaus ehdotettuihin politiikkatoimenpiteisiin (Etla Muistio 113)” -muistiossa on tarkasteltu sähkömarkkinoiden tilannetta ja arvioitu sähkömarkkinoiden talousshokin helpottamiseksi kotitalouksille ehdotettuja politiikkatoimenpiteitä.

Etusijalla nykytilanteessa tulisi olla toimenpiteet, jotka lisäävät sähkön tarjontaa ja kannustavat kysynnän joustamiseen. Sähkömarkkinoiden toimintaan puuttuminen ei tässä tilanteessa ole järkevää, huomauttaa Etlan tutkija Olli-Pekka Kuusela. − Sähkömarkkinoihin puuttuminen esimerkiksi hintakaton avulla sotkee markkinamekanismin, ja siitä seuraavat sähkönsäännöstelytoimet tulevat myös luultavasti kalliiksi. Sen sijaan kohdennettu tulonsiirto on suoraviivaisin, sillä se ei vääristäisi hintainformaatiota käyttäjiltä eikä tuottajilta. Se voisi siksi tehokkaammin johtaa jatkossa tarvittaviin investointeihin energiatehokkuuteen sekä uuden kapasiteetin rakentamiseen, Kuusela toteaa.

Toimiva keino kireässä markkinatilanteessa olisi kaikkien kotitalouksien ja muiden sähkönkäyttäjien kannustimien lisääminen sähkön säästämiseen. Kannustinohjelman käyttöönotto talveen mennessä voi kuitenkin olla haastavaa. Sen sijaan myös esillä ollut ALV-kannan alennus kohdistuu heikosti eniten apua tarvitseville, vaikka se varmasti alentaisikin määräaikaisten sopimusten piirissä olevien kotitalouksien sähkön hintaa.

Muistion mukaan ensi talven päätavoite tulisi olla sähkön tarjonnan lisääminen niin paljon kuin on mahdollista, etenkin jos riskinä on sähkökatkojen mahdollisuus. Yksinään tarjonnan lisääminen ei kuitenkaan riitä, sillä se ei auttaisi kotitalouksia, jotka ovat tehneet jo korkeahintaisen määräaikaisen sopimuksen.

Lyhyen aikavälin toimenpiteiden lisäksi katse tulisi kuitenkin kääntää myös tulevaan. − Kun ensi talvesta on selvitty, tulee edelleen jatkaa panostuksia kannustimiin investoida uuteen kapasiteettiin ja kysynnän joustomahdollisuuksiin. Vihreä siirtymä vaatii monen toiminnan sähköistämistä eli jatkossa on entistä enemmän tarvetta ennakoitavalle ja edulliselle sähkölle. Tarvitaan siis sekä lyhyen aikavälin kriisikorjauksia että pidemmän aikavälin markkinatoimia, muistuttaa Etlan Kuusela.

Kuusela, Olli-Pekka & Lintunen, Jussi: Sähkömarkkinat kriisitunnelmissa: katsaus ehdotettuihin politiikkatoimenpiteisiin (Etla Muistio 113)

Lähde: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

 

The post Etla: Sähkökriisiin avuksi kohdennettu tuki ja tarjonnan lisäys, markkinoihin puuttumista tulisi välttää appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.