Hailian kehittämä uudenlainen kalaruokien valmistusmenetelmä ratkaisee ruokajärjestelmän merkittäviä haasteita. Hailia valmistaa uudenlaisia kuluttajien vaatimukset täyttäviä terveellisiä ruokia villikaloista, jotka ovat perinteisesti päätyneet pääasiassa eläinten rehuksi. Vain noin kolme prosenttia Suomen valtavasta yli 100 miljoonan kilon vuotuisesta silakkasaaliista onkin päätynyt suomalaisten lautasille. ”Aikana jolloin kalalle on maailmalla jatkuvasti tarjontaa suurempi kysyntä ja ylipäänsä ruoasta on globaalisti yhä kovempi pula, on kestämätöntä, että silmittömiä määriä pikkukalaa päätyy lähinnä eläinten ruokintaan. Kehittämämme prosessin avulla pienikokoisia villikaloja voidaan entistä tehokkaammin hyödyntää ensisijaisesti ihmisravinnoksi”, Hailia Nordic Oy:n toimitusjohtaja Michaela Lindström toteaa. Kotimaisia menestystarinoita tarvitsee koko suomalainen kalatalous, sillä alan kotimaisuusaste on vain noin 20 %. Hailialla on hurja potentiaali korjata kalatalouden huomattavan epätervettä kauppatasetta ja näin vahvistaa aina vain merkityksellisempää omavaraisuutta ja tukea huoltovarmuutta.
Karkkilaan valmistuvassa tehtaassa tehdään viimeisiä laiteasennuksia, minkä jälkeentuotanto pääsee käynnistymään alkuvuodesta 2023 täydessä mittakaavassa yhteensä 12 työntekijän voimin. Pian tuotannon käynnistämisen jälkeen lanseerattavat uudenlaiset pikkukalaruoat on kehitetty yhteistyössä suurkeittiöasiakkaiden kanssa, ja ne ovat saaneet erinomaisen vastaanoton koemaisteluissa. Tuotekehityksessä on huomioitu etenkin terveellisyys, helppokäyttöisyys j amonipuoliset käyttökohteet. Maun ja kiinnostavien ominaisuuksien lisäksi kiitosta on saanut vastuullisen raaka-aineen kotimaisuus.
Hailia on saanut takseen uusia sijoittajia juuri päättyneellään rahoituskierroksella. Tradeka-Yhtiöt, Heino Group ja Nordic Foodtech VC tuovat pääomien lisäksi käyttöön osaamista ja muodostavat Hailian kanssa strategisia kumppanuuksia kalaliiketoiminnan uudistamiseksi. Yksi syy sijoittajien kiinnostukseen on Hailian kehittämän tuotantoprosessin ja tuotteistuksen potentiaali järkevöittää kalaruokien tuotantoa myös kansainvälisillä markkinoilla – onhan vastaavia pikkukalasaaliita hyödyntämättömänä ympäri maailman.
”Ruokateknologian kehittyessä avautuu valtavia mahdollisuuksia korjata nykyisen ruokajärjestelmän valuvikoja. Hailia on tästä malliesimerkki kyetessään valmistamaan aiemmin hyvin epätehokkaasti käytetyistä raaka-aineista suoraan herkullisia, terveellisiä ja vastuullisia ruokia ihan uudenlaisella teknologialla. Sanoammatkin selvää, että tällaisen tehostamisen ympärille on mahdollista luoda äärimmäisen kannattaavaa ja kansainvälistä ja näin myös sijoittajia kiinnostavaa liiketoimintaa”, sanoo Nordic Foodtech VC:n osakas ja Hailian hallituksen puheenjohtaja Pekka Siivoinen-Uotila. Hailiaan sijoituksen tehneen Heino Groupin toimitusjohtajaa Petri Heinoa kiehtoo Hailian uudenlaisissa kalatuotteissa selkeä markkinatarpeeseenvastaaminen: ”Me Heinossa olemme havainneet, että kotimaisille uusille kalatuotteille on markkinoilla merkittävä tarve. Niin kotikokeilla kuin suurtalouskeittiöiden ammattilaisilla on tahtoa ja halua tuontikalan korvaamiseen,mutta markkinoilla on ollut vajetta kotimaisista tuotteista, jotka täyttävät vaatimukset mausta, käytettävyydestä ja hinnasta.”
Lähde: Hailia
The post Hailia käynnistää kalataloutta järkevöittävän ruokatehtaan–kotimaiset villikalatuotteet pian ruokapöydissä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.