Sähkö- ja hybridiautojen määrä kasvaa Suomessa nopeaan tahtiin ja sähköisen liikenteen osavuosikatsauksen* mukaan noin puolet koko Suomen ladattavista autoista sijaitseekin Uudenmaan alueella. Kehä III on yksi Suomen vilkkaimmista väylistä ja Tuusulanväylä merkittävin yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle sekä toiseksi liikennöidyin sisääntuloväylä Helsinkiin. Kauppakeskus Jumbo sijaitsee näiden kahden tien risteyksessä, joten sinne avautuville ABC-latauksen ja K-latauksen suureteholatauspisteille on runsaasti kysyntää.
“HOK-Elannon ABC-latausverkostoa kasvatetaan voimakkaasti suunnitelmien mukaan, ja nyt avattava kauppakeskus Jumbon suurteholatausasema parantaa sähköautolevien asiakasomistajien palvelutarjontaa erinomaisella sijainnilla”, sanoo HOK-Elannon ABC-asemista vastaava ketjujohtaja Hannu Houni. “Hanke on K-Lataukselle erittäin tärkeä, sillä panostamme nyt vahvasti etenkin suurlatausverkoston kasvattamiseen isoissa kaupungeissa. Asiakkaamme haluavat ladata autonsa aiempaa nopeammin ja helpommin juuri kauppareissujen yhteydessä”, Keskon K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen sanoo.
Jumbosta on jo aiemmin löytynyt sähköautojen peruslatauspisteitä, joita marraskuussa käyttöön otettavat uudet suurteholatauspisteet täydentävät. Uusia suurteholatauspisteitä on yhteensä 24 kappaletta ABC-latauksen ja K-Latauksen latausasemilla. Latausasemien yhteenlaskettu kokonaisteho on peräti 1880 kW.
Lähde: HOK-Elanto
The post HOK-Elanto ja Kesko avaavat asiakkailleen Vantaan suurimman sähköautojen suurteholatausaseman Jumboon appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.