Kaukokartoitus auttaa löytämään lajistoltaan monimuotoisia metsäkohteita

Luontokato on yksi tämän hetken suurimpia yhteiskunnallisia haasteita. Luontokadon seuraamiseen, sekä jäljellä olevien monimuotoisten luontoalueiden etsimiseen tarvitaan jatkuvasti tehokkaampia menetelmiä. Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan kaukokartoituksella pystytään ennustamaan metsien monimuotoisuudesta kertovia jäkäläyhteisöjä tehokkaammin kuin pelkästään maastomittauksilla.

Professori Timo Kumpulan (Itä-Suomen yliopisto) ja tutkimusprofessori Petteri Vihervaaran (Suomen ympäristökeskus) vetämä tutkijaryhmä pilotoi uutta, kaukokartoitukseen perustuvaa lähestymistapaa kartoittaa pohjoisen alueen metsistä monimuotoisuudeltaan rikkaita alueita.

Tutkimuksessa yhdisteltiin erilaisia kaukokartoitusmenetelmillä tuotettuja mittareita, kuten puiden latvuksen keskikorkeutta ja puulajikoostumusta, sekä lajiyhteisömallinnusta. Jotta kaukokartoitusmenetelmien tehokkuudelle saatiin vertailukohde, käytiin myös maastossa mittaamassa muun muassa puun korkeutta, leveyttä, sekä kaarnan karkeutta ja pH:ta, jotka ovat etenkin puiden rungoilla kasvaville lajeille tärkeitä kasvupaikan piirteitä.

Mallilajeina tutkimuksessa käytettiin haapaa ja sen rungolla kasvavia jäkäliä, sillä ne ovat tärkeitä indikaattoreita eli niiden läsnäolo kertoo laajemminkin elinympäristön monimuotoisuudesta. Haavalla elää satoja seuralaislajeja, kuten jäkäliä, sammalia, kääpiä, hyönteisiä, sekä esimerkiksi tikkoja ja liito-oravia.

Haavan ja siitä riippuvaisten harvinaisten seuralaislajien etsiminen suurelta metsäalalta on perinteisillä maastomenetelmillä aikaa vievää. Tutkimuksesta saadut tulokset kuitenkin osoittavat, että kaukokartoituspohjaisilla mittareilla pystytään ennustamaan jäkäläyhteisöjä yhtä hyvin tai jopa hiukan paremmin kuin maastossa mitatuilla muuttujilla.

”Lajisto varmistuu tietenkin vain paikan päällä käymällä, mutta kaukokartoitus yhdistettynä lajiyhteisömalleihin antaa meille mahdollisuuden kartoittaa monimuotoisuudeltaan rikkaita alueita tehokkaasti. Näin maastoinventoinnit voidaan kohdentaa ennalta tunnistetuille alueille, eikä koko alueen haravointia välttämättä tällöin tarvita”, kertoo artikkelin vastuullinen tutkija Ida Palmroos Suomen ympäristökeskuksesta.

Tutkimus tehtiin Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa IBC-Carbon-tutkimuskonsortiossa yhteistyössä ympäristöministeriön rahoittaman Suomen ekosysteemiobservatorio (FEO) -hankkeen kanssa.

Tutkimusartikkeli:
Remote sensing in mapping biodiversity – A case study of epiphytic lichen communities – ScienceDirect

Lähde: Suomen ympäristökeskus Syke ja Itä-Suomen yliopisto