WWF ja Suomen luonnonsuojeluliitto vaativat lakimuutosta, jotta koirasusien poistaminen Suomen luonnosta pystyttäisiin toteuttamaan tehokkaasti ja nopeasti. Koirien ja susien risteymät ovat riski Suomen susikannalle. Tuoreet DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että Etelä-Karjalassa Ylämaan ja Venäjän rajalla liikkuu tällä hetkellä koirasusia. Niiden poistamiseksi on saatu poikkeuslupa, mutta lupa on hallinto-oikeuden määräämässä täytäntöönpanokiellossa hakemuksesta tehdyn valituksen vuoksi. Aikaisemmin talvella Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti luvasta, joka perustui viime talven DNA-tuloksiin. Tuoreet DNA-näytteet kuitenkin osoittivat laumassa liikkuvan ainakin neljä koirasutta, jolloin piiri veti valituksensa heti pois. Nykyisestä luvasta valituksen on tehnyt toinen järjestö.

Koirasusi on suden ja koiran risteymä. Jos koirasusia ei poisteta luonnosta, niitä voi levitä yhä useampaan susilaumaan ja ne voivat vaarantaa susikannan perimää. Nykyään koirasusia voidaan poistaa oikeudellisesti täysin varmasti vain Suomen riistakeskukselta haettavilla, sudenmetsästykseen tarkoitetuilla poikkeusluvilla. Itse hakuprosessi sekä mahdolliset valitukset hidastavat merkittävästi valtuuksia poistaa haitalliseksi vieraslajiksi luokitellut koirasudet välittömästi.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi esittävät lakimuutosta, joka antaisi viranomaisille riittävät valtuudet koirasusien poistamiseksi nopeasti ja tehokkaasti. Tällainen metsästyslain muutos on järjestöjen mukaan tärkeää saada hallitusohjelmaan. ”Koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät”, sanoo WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen. Lakimuutoksen lisäksi järjestöjen mukaan on tärkeää lisätä riistahallinnon voimavaroja ja osaamista koirasusien poistojen toteuttamiseen. Ennen koirasusien poistoa niiden esiintymisestä tulee kuitenkin olla riittävä näyttö. On tärkeää, että koirasusiksi epäillyistä eläimistä ilmoitetaan heti viranomaisille ja että niistä otetaan DNA-näyte esimerkiksi ulosteista tai karvoista. Ylämaalla nyt todennettujen koirasusien osalta järjestöt vetoavat, että poikkeusluvasta tehty valitus käsiteltäisiin mahdollisimman nopeasti, jotta koirasudet saataisiin poistettua vielä ennen kevättä ja susien lisääntymisaikaa. Koska yksilön ulkonäön perusteella koirasutta ei voi varmasti tunnistaa, käytännössä ainoa keino estää koirasusien levittäytymisen riski on poistaa koko Ylämaan lauma. ”Tämä on todella valitettavaa, mutta koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.

Lähde: WWF Suomi

The post Koirasudet eivät kuulu suomalaiseen luontoon – SLL ja WWF vaativat lakimuutosta susikantaa uhkaavan vieraslajin poistamiseksi tehokkaammin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.