Kansallispuistot ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tärkeänä tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa. ”Parhaimmillaan kansallispuistojen tehtävä toteutuu silloin, kun luonnon kestävyydestä voidaan huolehtia, ja kävijät saavat onnistuneita luontokokemuksia. Voitto kertoo siitä, että asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla. Asiakaskokemuksen kehittämiseksi on tehty Kolilla kovasti töitä. Kansallispuiston retkeilyreittejä on tuotteistettu ja Kolin luontokeskus Ukkoon on rakennettu uusi retkinäyttely,” virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä Metsähallituksesta kertoo.
Koli on ympärivuotinen vierailukohde. Kesäretkeilijöille merkittyjä polkuja on noin 80 kilometriä. Talvisin Kolin kansallispuistossa voi esimerkiksi lumikenkäillä, hiihtää, lasketella ja ratsastaa. ”Kiitos tästä palkinnosta kuuluu kaikille Kolin kansallispuiston asiakkaille, yhteistyöyrittäjille, Kolin kylän asukkaille sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen henkilökunnalle”, virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä Metsähallituksesta kertoo.
Kolin käyntimäärä on ollut pitkään nousujohteinen. Kolin kansallispuistoon tehtiin tämän vuoden tammi-heinäkuussa lähes 156 000 käyntiä. Käyntimäärä kasvoi prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Käyntimäärien kasvaessa erilaisten matkailupalvelujen tarve sekä luontokohteilla että lähialueilla lisääntyy. Matkailijat tarvitsevat opastusta luonto- ja eräretkille, vuokravälineitä, ruokaa, majoitusta ja kokouspalveluja. Kolin kansallispuistossa toimii reilut 50 kestävän luontomatkailun yhteistyösopimuksen Metsähallituksen kanssa tehnyttä yritystä.
Kolin kansallispuiston kokonaisvaikutus paikallistalouteen on merkittävä. Vuonna 2022 kansallispuiston kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset vaikutukset arvioitiin 24,3 miljoonan euron arvoiseksi ja kokonaistyöllisyysvaikutukset 187 henkilötyövuodeksi.
”Kansallispuistosta hyötyvät yhteistyöyrittäjiemme lisäksi myös muu alueen yritystoiminta, kuten majoitus- ja kaupan palvelut”, asiakaspalvelupäällikkö Teppo Loikkanen Metsähallituksesta sanoo.
Lähde: Metsähallitus
The post Kolin kansallispuisto on valittu vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.