Lähes puolet pohjoismaalaisista kuluttajista uskoo säästöjensä vähenevän, kertoo Boston Consulting Groupin ja Norstatin tutkimus.  Kuluttajien luottamus on 2000-luvun heikoimmalla tasolla, selviää konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin (BCG) ja markkinatutkimusyritys Norstatin tuoreesta tutkimuksesta. Odotettua nopeampi inflaatio ja nousevat korot ovat saaneet suuren enemmistön (73 %) pohjoismaalaisista kuluttajista huolestumaan varallisuudestaan. 44 prosenttia uskoo säästöjensä vähenevän. Tutkimukseen osallistui 4000 kuluttajaa kaikista Pohjoismaista. Pandemian alun jälkeen vapaa-ajan matkustus ja ravintoloissa syöminen kasvoivat, mikä näyttäisi nyt tasaantuvan tai jopa vähenevän. Kuluttajat todennäköisesti pihistävät välttämättömyyksistä kuten päivittäistavaroista mutta vähentävät samalla myös vähemmän välttämättömien tuotteiden kulutusta. Olemme keskellä suurta kulutuksen murrosta. Niissä tuote- ja palveluryhmissä, joissa kulutuksen odotettiin kasvavan pandemian alun jälkeen, näkyy nyt voimakasta kulutuksen vähenemistä, sanoo BCG:n Suomen osakas John Dannberg.

Kun Pohjoismaiden kuluttajilta kysyttiin, miten he aikovat muuttaa kulutustaan seuraavan kuuden kuukauden aikana, lähes puolet vastaajista ilmoitti käyttävänsä vähemmän rahaa ravintoloihin ja noutoruokaan (43 %). Tätä seurasivat elektroniikka ja kodinkoneet (36 %) sekä vaatteet ja muut tarvikkeet (35 %). Vähiten kuluttajat tulevat tinkimään päivittäistavarakaupoista (13 %) sekä kosmetiikasta, ihonhoidosta ja hygieniasta (26 %). Käytettävissä olevan rahan väheneminen vaikuttaa myös kuluttajien vastuulliseen kuluttamiseen. Jopa 65 prosenttia kuluttajista pitää todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä, että tulojen vähentyessä kulutus siirtyy vastuullisista vaihtoehtoista muihin tuotteisiin. Toisaalta noin puolet kuluttajista on valmis ostamaan asioita käytettynä. Seuraavan puolen vuoden aikana kuluttajat ovat valmiita käytettyihin tuotteisiin erityisesti sisustamisessa ja pukeutumisessa.

Lähde: Boston Consulting Group | ePressi

The post Kuluttajien luottamus romahti alimmilleen 20 vuoteen – Pohjoismaissa säästetään ravintoloista, elektroniikasta ja vaatteista appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.