Taipalsaarelaisella Marttisen suvulla on ollut merkittävä rooli WWF:n tekemässä työssä saimaannorpan suojelemiseksi. Norpansuojelua tehdään jo kolmannessa polvessa, mutta vaikka työ on kantanut hedelmää norppakantojen kasvaessa, vuosikymmenten aikana on nähty myös ilmaston lämpenemisen seurauksia.

Vuonna 1979 Kaiku Marttinen kutsuttiin vasta perustetun saimaanhyljetyöryhmän jäseneksi. Käytännön työ Saimaalla oli Marttisen osaamista. Hän oli sopimassa ensimmäisiä verkkokalastuksen rajoitusalueita norpansuojelun alkutaipaleella. Työ luonnonsuojelun ja kalastuksen yhteensovittamisessa nähdään nyt merkittävänä. Kaikun poika Ismo on puolestaan toiminut jo pitkään WWF:n aluevastaavana, ja nykyään myös hallituksessa. Ismon poika Jukka on norpansuojelija kolmannessa polvessa. ”Olemme norpan kanssa ikään kuin kasvaneet yhteen tai yhdessä. Muualla kuin Saimaalla en asuisi, eikä asu saimaannorppakaan”, Ismo Marttinen kertoo. Ismo Marttisen johtama vapaaehtoisten joukko vastaa nykyään muun muassa apukinosten kolaamisesta ja norpan pesälaskennoista eteläisellä Saimaalla. Vuonna 2019 Marttinen sai Tuuliaisen säätiön luontopalkinnon työstään saimaannorpan hyväksi.

Marttiset ovat paitsi suojelleet saimaannorppia, myös tehneet merkittävää kansalaistutkimusta Saimaalla. Kaiku Marttinen kirjasi ensimmäiset merkintänsä eteläisellä Saimaalla sijaitsevan Mäntysaarenselän jäätymis- ja sulamispäivistä 1940-luvulla. Havaintosarja on yhtenäinen vuodesta 1952 lähtien. Ismo Marttinen on jatkanut seurantaa vuodesta 1990 lähtien. Seuranta toteutetaan joka vuosi samalla metodilla ja samasta havaintopisteestä. ”Kyseessä on täysin omaehtoinen tutkimuksemme, jolla ei ole tieteellistä päämäärää. Näin voimme kuitenkin saada käytännön vertailutietoa ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta järvien jääpeitteiseen aikaan edes jollain miesmuistia pitemmällä aikavälillä”, Ismo Marttinen sanoo. Ilmastonmuutos näkyy jo Suomen luonnossa. Siitä kielii myös Marttisten seuranta: kun seurantahistorian ensimmäisten 15 vuoden aikana (1952–1966) keskimääräinen jäätymispäivä oli 13. joulukuuta, vuosina 2005–2019 se oli 6. tammikuuta. ”Jos kehitys jatkuu, tilanne näyttää synkältä saimaannorpan kannalta”, Marttinen sanoo.

WWF aloitti saimaannorpan suojelun vuonna 1979, jolloin Saimaassa ui arviolta hieman yli 100 norppaa. Norppaa suojeli WWF:n perustama saimaanhyljetyöryhmä, joka alkoi neuvotella vapaaehtoisista verkkokalastusrajoituksista norppien lisääntymisalueilla. Ensimmäiset sopimukset verkkokalastusrajoituksista solmittiin vuonna 1982, ja WWF maksoi kalastajille korvauksia. Seuraavina vuosina yhä useampi kalastuskunta saatiin sopimusten piiriin, ja kalastusrajoitusalueiden pinta-ala kasvoi vähitellen. Kaiken kaikkiaan WWF:n työ saimaannorpan suojelemiseksi on ollut monipuolista. WWF on julistanut yhdessä paikallisten kanssa saimaannorpalle pesimärauhan vuodesta 1993 lähtien. Lisäksi WWF on tukenut tutkimusta: 2010-luvun alussa WWF rahoitti Itä-Suomen yliopiston kolmivuotista hanketta, jossa selvitettiin niin sanottujen apukinosten rakentamista sellaisina talvina, kun norpalle ei muodostuisi luonnostaan pesäkinoksia.Viime vuosina apukinokset ovat osoittaneet toimivuutensa, ja WWF on vastannut niiden tekemisestä eteläisellä Saimaalla. Norppakanta on kasvanut tasaisesti, ja tällä hetkellä kannan kooksi arvioidaan noin 430 yksilöä.

Lähde: WWF Suomi

The post Norpansuojelijoita kolmessa sukupolvessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.