Euroopan unionin tavoite on, että vuonna 2030 sen alueella on käytössä 30 miljoonaa sähköautoa. Liikenteen sähköistyminen on tärkeä vihreän siirtymän mahdollistaja – mutta edessä on monia pullonkauloja. Niistä yksi on materiaalipula: arvioiden mukaan akkuihin soveltuvan litiumin tarve nousee 42-kertaiseksi, koboltin tarve 21-kertaiseksi ja nikkelin 19-kertaiseksi vuoteen 2040 mennessä. Vastuullinen akkubisnes ja tehokkaampi kierrätys on yksi osa ratkaisua. Sen kehittäminen on Suomelle myös suuri taloudellinen mahdollisuus, sillä pelkästään litiumakkujen kierrätysmarkkinoiden on arvioitu kasvavan 19 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Suomen vahvuuksiin kuuluvat rikkaat malmivarannot, teknologinen ja kierrätysosaaminen ja infrastruktuuri sekä kansainvälisesti kovatasoinen tutkimus, jota tehdään muun muassa Aalto-yliopistossa.

1. marraskuuta järjestettävässä tilaisuudessa alan asiantuntijat kertovat tuoreita kuulumisia akkualan tutkimuksesta ja liiketoiminnasta – sekä niiden tulevaisuudesta. ”Kierrätyksen täytyy olla todennetusti ekologisempaa kuin raaka-aineiden primäärituotanto, jotta se kannattaa”, sanoo hydrometallurgian professori Mari Lundström. Akkualan menestys edellyttää tuhansia uusia osaajia. Siksi tapahtuman yleisöksi on kutsuttu lukiolaisia, tulevaisuuden ammattilaisia.

Tapahtumassa puhuvat: Hydrometallurgian professori Mari Lundström (Aalto-yliopisto, Akkukierrätyksen ympäristövaikutusten asiantuntija Heini Elomaa (Metso Outotec), Akku- ja metallialan asiantuntija Tuomas van der Meer (VTT) ja Akkualan opiskelija Jere Vänskä (Aalto-yliopisto). Toimittajilla on mahdollisuus keskustella puhujien kanssa tilaisuuden jälkeen.

Lisätiedot, ilmoittautumiset ja haastattelupyynnöt 28. lokakuuta mennessä sähköpostitse sipi.seisko@aalto.fi.

Lähde: Aalto-Yliopisto

The post Tähtäimessä 19 miljardin euron markkinat – Näin Suomesta tulee akkukierrätysbisneksen edelläkävijä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.