Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella toimivassa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa hankkeessa tutkitaan, millaista on pienituloisten ihmisten arki ja toimeentulo tämän päivän Suomessa. Yrittäjyys voi olla erinomainen työskentelymuoto monille, mutta myös yrittäjien toimeentulosta on voitava puhua. Fakta on, että valtaosa itsensätyöllistäjistä ansaitsee alle mediaanitulon, tutkimuksen yrittäjyyttä käsittelevästä osahankkeesta vastaava yliopistonlehtori Hanna-Mari Ikonen sanoo.

Moni yrittäjä tekee pitkiä päiviä ja pärjää arjessaan pienilläkin tuloilla, mutta erityisesti yllättävissä ongelmatilanteissa yrittäjä voi kohdata köyhyyttä, jos sosiaaliturvajärjestelmä ei taivu auttamaan yrittäjää samalla tavalla kuin palkansaajaa.Etenkin pien- ja yksinyrittäjillä sekä erilaisissa freelancer- ja alustatalouden töistä ansiota hankkivilla ihmisillä tulotilanne voi olla ajoittain heikko. Työssäkäyvät köyhät jälkiteollisessa hyvinvointivaltiossa -hankkeen aiemmassa tutkimuksessa on tullut esiin, kuinka rahan vähyys ja epätyypilliset työmuodot vaikuttavat arjen järjestämiseen, ihmissuhteisiin, mielenterveyteen, terveyteen ja kehoon negatiivisesti.

Haastateltaviksi tutkimukseen toivotaan yrittäjiä ja itsensätyöllistäjiä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet pää- tai sivutoimisena yrittäjänä ja työnteosta huolimatta kokevat itsensä pienituloisiksi tai jopa köyhiksi. Haastattelussa olemme kiinnostuneita arkipäivän kokemuksista ja elämästä laajemmin.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen sähköpostilla, soittamalla tai tekstiviestillä/WhatsApp-sovelluksella: Eeva Heikkinen, hankkeen tutkimusavustaja, Jyväskylän yliopisto, eeva.h.heikkinen@jyu.fi, 050 576 4680.

Lähde: Jyväskylän Yliopisto

The post Tuleeko Suomessa yrittämisellä toimeen? Pienituloisia yrittäjiä kutsutaan haastateltaviksi tutkimukseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.