Suomessa on kesäkuun lopussa yhteensä 1468 tulivoimalaa tuottamassa puhdasta energiaa. Tänä keväänä uutta tuulivoimaa valmistui tuotantoon myös Itä-Lapin alueelle Sallaan ja Kemijärvelle. Loppuvuoden aikana odotetaan valmistuvaksi vielä noin 180 voimalaa. Tuulivoimarakentamisen hyvä tahti alkoi juuri oikeana hetkenä, jolloin kotimaiselle energialle on suurempi tarve kuin koskaan ennen.
”Uuden tuulivoima- ja ydinvoimakapasiteetin myötä Suomesta tulee vihdoin omavarainen sähkön suhteen. Liikenteen, lämmityksen ja teollisuuden energiankulutuksen osalta olemme silti edelleen riippuvaisia tuontienergiasta. Energiaomavaraisuus edellyttää paljon lisää sähköntuotantoa, jolloin myös kaikki edellä mainitut sektorit voivat siirtyä käyttämään hiilineutraaleja energialähteitä”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Tuulivoimahankkeen investointipäätöksen tekemisestä menee joitakin vuosia voimalan rakentamisen ja sähköntuotannon alkamiseen. Nyt rakennettavien voimaloiden osalta investointipäätökset on tehty vuosikymmenen taitteessa, ennen Ukrainan sodan aiheuttamaa energiakriisiä. Tänä keväänä julkaistut teollisuuden investointiaikeet tulevat tarvitsemaan myös lisää puhdasta sähköä. Onkin erittäin tärkeää, että investoijien luotto Suomeen vakaana ja turvallisena investointiympäristönä säilyy.
”Hallitusohjelmassa oli muutamia varsin radikaalilta kuulostavia, mutta toteutukseltaan epäselväksi jätettyjä kirjauksia muun muassa tuulivoiman etäisyysrajoihin sekä säätövoimavelvoitteisiin ja kapasiteettimarkkinaan liittyen. Asiantuntijatkaan eivät tiedä, mitä nämä käytännössä tarkoittaisivat. Epätietoisuus voi heijastua, ei vain tuulivoimaan, mutta myös muille aloille investoivien luottamukseen, sillä tuntosarvet Suomen suhteen ovat vahvasti pystyssä. Selkeät pelisäännöt ja hallitusohjelman harkittu toimeenpano ovat nyt keskiössä, jotta saamme Suomeen kaivattuja investointeja, työtä ja elinvoimaa”, Mikkonen painottaa.
Lähde: Suomen Tuulivoimayhdistys ry
The post Tuulivoiman rakentamisen tahti jatkuu tasaisena appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.