YTK on saanut joulukuun alussa hakemuksia hieman edelliskuuta enemmän. 1–14. joulukuuta päivärahahakemuksia saapui 20 155 kappaletta, kun vastaavaan aikaan marraskuussa niitä saapui 18 860. “Hakemusmäärien perusteella työttömyys olisi lähdössä alkuvuodesta lievään nousuun. Toisaalta yksittäisten päivien välillä on suurtakin vaihtelua, eikä näistä luvuista voida vielä ennustaa työttömyyden kehitystä”, sanoo Auli Hänninen.
Ensi vuoden alusta eli 1.1.2023 alkaen peruspäivärahan ja sitä myöden ansiopäivärahan perusosan suuruus nousee 35,72 eurosta 37,21 euroon päivässä. Indeksikorotus ei suoraan nosta ansiopäivärahaa, vaan se muuttaa ansiopäivärahan määräytymisperusteita. Käytännössä ansiopäiväraha lasketaan siis uudelleen uudella perusosalla. “Euromääräinen vaikutus ansiopäivärahaan riippuu sitä, millaisella tulotasolla ansiopäiväraha on laskettu. Keskimäärin ansiopäivärahaa maksetaan noin 2 600 euron kuukausipalkan perusteella. Tällä tulotasolla ansiopäiväraha nousee indeksikorotuksessa noin 80 senttiä päivässä eli hieman reilu 17 euroa kuukaudessa”, Auli Hänninen kertoo.
The post Työttömyydessä poikkeuksellisen rauhallinen tilanne appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.