Suomalaisten korkeakoulujen hallinnossa on edelleen merkittävä tasa-arvo-ongelma, osoittaa tuore tutkimus ”Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa”. Korkeakoulujen ylin johto on miesenemmistöistä, vaikka enemmistö niiden opiskelijoista ja henkilöstöstä on naisia. Miesten osuus nousee mitä korkeammalle korkeakoulujen hallintohierarkiassa mennään. Rehtorin asema on edelleen miesvaltaisin toimi sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Samalla opetustehtävät ovat kasaantumassa aiempaa enemmän naisille, mikä syventää sukupuolten välistä segregaatiota. “Tutkimuksen mukaan yliopistoissa on vahvempi sukupuolijakauma miesten hyväksi kuin ammattikorkeakouluissa. Rehtorin toimi on sukupuolittunein tehtävä sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa: 85 prosenttia yliopistojen rehtoreista on miehiä ja ammattikorkeakoulujen rehtoreista 71 prosenttia. Yliopistojen rehtorin toimesta on tullut yhä miesvoittoisempi, ja ammattikorkeakoulujen rehtorin toimesta hieman tasa-arvoisempi. Yliopistojen hallituksessa on tapahtunut lievää tasa-arvokehitystä, mutta ammattikorkeakoulujen hallituksen sukupuolijakauma on pysynyt samoissa luvuissa kuin vuonna 2020, toteaa selvityksen tekijä”, tutkija Heidi Härkönen.

“Yliopistojen ylimmät johtotehtävät näyttävän pysyvän miesvaltaisina. Esimerkiksi tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavien vararehtoreiden tehtävissä on havaittavissa eriytymistä sukupuolen mukaan. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska tutkimuksen vararehtorin tehtävästä tyypillisesti noustaan rehtorin tehtävään. Tutkimuksen tiedot vahvistavat huoltamme tasa-arvon tilasta yliopistoissa ja naisten uramahdollisuuksista niiden ylimmissä johtotehtävissä. Yliopistoissa tulee panostaa tasa-arvotyöhön yhä voimakkaammin”, sanoo toiminnanjohtaja Tarja Niemelä Professoriliitosta.

“On tärkeää, että tämä seurantatutkimus nostaa esiin jo aiemmin havaitun ongelman, mutta olisimme odottaneet vahvempaa edistystä neljässä vuodessa. Tutkimuksen valossa on selvää, että tasa-arvoisten uramahdollisuuksien luomiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia kaikilla hallinnon tasoilla. Niitä ovat esimerkiksi tasa-arvoinen, yhdenvertainen, läpinäkyvä rekrytointi, urakehitys ja palkkaus sekä työn ja perheen yhteensovittamista tukevat toimet sekä korkeakouluissa että laajemmin yhteiskunnassa”, sanoo puheenjohtaja Tero Karjalainen Tieteentekijöiden liitosta.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumat ovat tutkimuksen mukaan jossain määrin eriytymässä toisistaan: naisten asema vahvistuu monin tavoin ammattikorkeakouluissa, mutta niiden ylin hallinto pysyy miesvaltaisena. “Naisten asema ammattikorkeakouluissa on vahva alemmissa hallintorakenteissa, ja he ovat enemmistönä myös hallinnossa. Esimerkiksi vararehtoreista 53 prosenttia ja 60 prosenttia johtoryhmän jäsenistä on naisia. Kuitenkin myös ammattikorkeakouluissa ylimmät hallintorakenteet ovat miesvoittoisia. Vaikka ammattikorkeakoulujen rehtorin toimi on lievemmin miesvoittoinen kuin yliopistoissa, tasa-arvotyötä on vielä tällä saralla”, sanoo Tradenomien puheenjohtaja Jaakko Hyvönen.

Tutkimus tarkastelee sukupuolijakaumaa korkeakoulujen hallinnossa huomioiden kaikki 13 yliopistoa ja 24 ammattikorkeakoulua, jotka toimivat Suomessa. Tutkimusaineisto kerättiin kesä–elokuussa 2024 julkisista lähteistä. Tutkimuksessa hallintoon on sisällytetty korkeakoulujen hallitus, rehtoraatti ja yliopistojen tiedekuntien dekaanit ja varadekaanit sekä ammattikorkeakoulujen johtoryhmät. Sukupuolijakaumaa tarkastellaan kaksijakoisesti aineistossa esiintyviin jakoihin pohjautuen. Tutkimus on seurantatutkimus Akava Worksin vuonna 2020 toteuttamalle tutkimukselle korkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumasta. Tutkijatohtori Heidi Härkönen Helsingin yliopistosta on tehnyt molemmat tutkimukset.

Lähde: Akava ry

The post Tuore Akava Works -tutkimus: miehet yhä enemmistönä korkeakoulujen ylimmässä johdossa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.