Giellagas-instituutti toteuttaa rahoituksen turvin vuosina 2025–2027 hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa saamen kielten asemaa Pohjoismaissa. Hankkeessa perustettava opettajien verkosto vastaa resurssipulaan, joka koskettaa kaikkia saamen kielten opetusta ja saamenkielistä opettajakoulutusta tarjoavia yliopistoja. Yhteistyö mahdollistaa uusien toimintamallien kehittämisen ja tiedon jakamisen Pohjoismaiden välillä. OKM:n myöntämä rahoitus on 328 860 euroa. Hanketta johtaa Oulun yliopiston Giellagas-instituutti ja muut osapuolet ovat Lapin yliopiston kasvatustieteen tiedekunta, Norjan Arktinen yliopisto ja Sámi allaskuvla eli Norjan saamelainen korkeakoulu. Koulutuspoliittisissa kysymyksissä hanketta tukee Suomen Saamelaiskäräjät. Mukana pilotin toteuttamisessa on myös Saamelaisalueen koulutuskeskus.

Hankkeen tärkeimpiä tavoitteita ovat saamenkielisen opetusyhteistyön pilotointi ja opetuksen toteuttaminen digitaalisessa oppimisympäristössä. ”Uhanalaisten saamen kielten opetuksen erityispiirteet haastavat kehittämään erilaisia saamen kielten lukemisen ja kirjoittamisen opettamisen erityispedagogisia menetelmiä ja opetusmateriaaleja. Tavoitteena onkin luoda yhdessä muiden yliopistojen kanssa saamen kielten opettajien verkosto, jolle syntyy kokemusta yhteisten opintojaksojen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä niiden mahdollisuuksista ja haasteista”, Oulun yliopiston Giellagas-instituutin johtaja Sigga-Marja Magga sanoo.

Hankkeessa pilotoidaan saame toisena ja vieraana kielenä -didaktiikan 15 opintopisteen kokonaisuus. Opetuspilotti on suunnattu saamen kielten aineenopettajille, saamenkielisille luokanopettajille ja sellaisiksi Pohjoismaissa opiskeleville. Opetus toteutetaan monimuotoisena verkko-opetuksena, joka soveltuu yhteispohjoismaiseen koulutukseen. Suomessa opetuspilotti liitetään osaksi avoimen väylän tarjontaa ja kokonaisuutta tarjotaan myös ammattikorkeakouluissa opiskeleville. Opetuspilotti tarjoaa mahdollisuuden kehittää digitaalisia oppimisympäristöjä ja verkossa tapahtuvaa opetusyhteistyötä. Samalla arvioidaan verkko-opetuksen vahvuuksia ja haasteita saamenkielisessä koulutuksessa. Hankkeen aikana saaduista kokemuksista kirjoitetaan tieteellinen artikkeli, joka tuo lisää ymmärrystä saamenkielisen korkeakoulutuksen mahdollisuuksista ja haasteista. Tavoitteena on myös edistää saamen kielten ja muiden kotoperäisten vähemmistökielten elinvoimaisuutta korkeakoulutuksen avulla.

Lähde: Oulun yliopisto

The post Saamen kielten asemaa ja pohjoismaista opetusyhteistyötä kehitetään OKM:n rahoituksella appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.