Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) on myöntänyt 1,325 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopistolle vetytutkimuksen vahvistamiseen sekä kestävän liikenteen ja kiertotalouden edistämiseen. Viisivuotista tutkimusohjelmaa tukee myös yliopiston oma 250 000 euron rahoitusosuus. Rahoitus on osa strategista kumppanuutta Jyväskylän yliopiston ja Cefmofin välillä. Kumppanuuden tavoitteena on edistää kestävän yhteiskunnan ja liikkuvuuden ratkaisuja monitieteisen tutkimuksen ja koulutuksen avulla. Samalla pyritään vahvistamaan pitkäjänteistä yhteistyötä suomalaisen ja japanilaisen tutkimus- ja elinkeinoelämän välillä.

Japanilla ja Suomella on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa kehityksessä, vaikka maiden instituutiorakenteissa, koossa ja kulttuurissa on selviä eroja. Molemmat tarjoavat hyviä esimerkkejä siitä, miten tiede, koulutus ja moderni teknologia voivat ohjata kohti kestäviä liikkuvuuden ekosysteemejä – nyt ja tulevaisuudessa. Tällaiset ekosysteemit ovat keskeinen osa kestävää yhteiskuntaa. Muutoksen tukena tarvitaan paitsi tutkimusta, tiedettä ja teknologiaa, myös syvällistä yhteiskunnallista ja kulttuurista ymmärrystä.

Cefmof on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen säätiö, jonka ovat perustaneet Jyväskylän kaupunki, TOYOTA GAZOO Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation. Cefmofin tehtävänä on edistää hiilineutraalin, kestävän ja monimuotoisen yhteiskunnan kehitystä sekä tukea liikkuvampaa elämäntapaa osallistumalla näitä tavoitteita tukeviin hankkeisiin. Säätiö haluaa edistää tutkimusta ja koulutusta ja tekee tätä varten yhteistyötä yliopistojen kanssa. Tästä lähtökohdasta käsin Cefmof tukee myös Jyväskylän yliopiston tutkimusohjelmaa. ”Haluamme edistää vetyyn, vetyteknologiaan ja vetytalouteen kohdistuvaa poikkitieteellistä tutkimusta ja innovaatioiden syntymistä teeman ympärille. Lisäksi näemme kansainvälisen yhteistyön Suomen ja Japanin välillä tärkeänä, koska olemme tunnistaneet maissa yhteisiä haasteita ja synergiaetuja. Rahoituksen avulla voimme vahvistaa alueen vetyyn liittyvää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa sekä tukea Keski-Suomen kehitystä vetytutkimuksen keskukseksi. Kiitokset yliopistolle nopeasti ja joustavasti edenneestä yhteistyöstä”, sanoo Cefmofin toiminnanjohtaja Haruka Arai.

Tutkimusohjelma keskittyy uudenlaisiin, energiatehokkaisiin vetytuotantomenetelmiin, erityisesti biomassan ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen. Tavoitteena on rakentaa kestävä ja hiilineutraali liikkuvuuden ekosysteemi yhdistämällä energia-, materiaalitutkimus, kiertotalousosaaminen ja liiketoimintainnovaatiot.

Tutkimusohjelman toimenpiteisiin sisältyy esimerkiksi:

  • Yksi tenure track -professorin tehtävä, vetytutkimus (5 vuotta)
  • Yksi professor of practice -tehtävä, kiertotalous (80 %, 5 vuotta)
  • Yksi tohtorikoulutettava tai postdoc-tutkija (5 vuotta)
  • Kolme pro gradu -tutkielmaa, vety ja kiertotalous

Tutkimusvastuulliset yksiköt ovat matemaattisluonnontieteellinen tiedekunta sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu.

Tutkimusohjelma syventää kansainvälistä yhteistyötä erityisesti japanilaisten huippuyliopistojen, kuten esimerkiksi Kioton, Osakan ja Wasedan yliopistojen kanssa. Jyväskylän yliopistolla on jo valmiiksi aktiivista yhteistyötä useiden japanilaisten korkeakoulujen kanssa muun muassa opiskelija- ja tutkijavaihdossa, tohtorikoulutuksessa ja tutkimushankkeissa. Aktiivinen yhteistyö japanilaisten kumppaneiden kanssa avaa opiskelijoille mahdollisuuksia opintoihin ja harjoitteluun Japanissa. Myös innovaatiotoiminnan vahvistaminen on keskeinen osa yhteistyötä. Kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimus luo edellytyksiä uusille löydöille ja läpimurroille, jotka edistävät innovaatioita, uusien yritysten ja liiketoimintojen syntyä sekä hyvinvointia.

Lue lisää tutkimusohjelmaan perustettavasta ohjausryhmästä täältä!

Lähde: Jyväskylän yliopisto

The post Cefmof rahoittaa Jyväskylän yliopiston viisivuotista vetytutkimusta 1,325M eurolla appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.