Hanke tavoittelee monimuotoisuustoimille lisää vaikuttavuutta systemaattisella suunnittelulla, paremmalla hoito- ja kunnostustoimien kohdentamisella sekä keskittämällä ja kehittämällä luonnonhoitotyön menetelmiä uusien uhkien taltuttamiseksi. Hanke käynnistyy maakunnallisten toimintaohjelmien laadinnalla. ”Maakunnalliset toimintaohjelmat määrittelevät maakuntien luonnon tilan, osoittavat sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti merkittävimmät monimuotoisuuden edistämisen aluekokonaisuudet sekä tuovat esiin keinoja luontokadon pysäyttämiseksi ja jopa monimuotoisuuden kasvattamiseksi aikaisempaa konkreettisemmin.” kertoo Satakunnan ja Varsinais-Suomen luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmatyöstä vastaava Maija Mussaari. Ohjelma synnyttää täsmätietoa maakuntien luonnon monimuotoisuudesta. Monimuotoisuuden toimintaohjelman tavoitteena onkin myös kasvattaa eri tahojen kiinnostusta oman lähiympäristönsä luonnon monimuotoisuuteen. Alueisiin sidottu luontotieto lisää eri tahojen mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua luonnonhoito- ja kunnostustyöhön.
PriodiversityLIFE, tuttavallisemmin “Prioska” – hanke tekee myös elinympäristöjen konkreettista kunnostustyötä monimuotoisuusohjelmien osoittamissa maakunnallisissa luonnon monimuotoisuuden keskittymissä. Hanke vie eteenpäin kokonaissuunnittelun toimintatapaa, jossa luonnonhoito- ja ennallistamistoimia suunnitellaan aluekokonaisuuksittain. “RannikkoLIFE- hanke pilotoi kokonaissuunnittelun toimintatapaa saaristossa. Prioskassa tapa tuodaan mantereelle ja sitä kehitetään edelleen, nyt koko maakunnan monimuotoisuuden hyväksi” kertoo RannikkoLIFE-hankkeessakin työskennellyt Mussaari. Varsinais-Suomen ja Satakunnan pirstaloitunut luontoympäristö tulee hyötymään hankkeesta paljon. Luonnon monimuotoisuustyön alueellinen tarkastelu ja toimien keskittäminen sekä räätälöinti maakuntien ominaispiirteiden mukaan yhdessä vahvistuvien kumppanuuksien kanssa tuo kustannustehokkuutta luonnonsuojelutyöhön.
Priodiversity LIFE -hankkeessa vahvistetaan alan toimijoiden verkostoa. Lisäksi vahvistetaan alan osaamista ja yhteistyötä, kehitetään tiedonhallintaa ja parannetaan rahoitusmahdollisuuksia, koulutetaan ja kasvatetaan osaamista yhteistyön kautta ja lisätään yleistä luontotietoa. Hanke myös luo työpaikkoja. ”Hanke tulee työllistämään luonnonhoidon osaajia, sillä tarvetta on esimerkiksi metsuri- ja kaivinkonetyölle sekä perinnebiotooppikohteilla esimerkiksi aitaamiselle ja niitolle”, kertoo hankkeen Varsinais-Suomen aluekoordinaattori Liina Salonen. Lisäksi Priodiversity LIFE-hankkeessa kartoitetaan erilaisia rahoituslähteitä ja käynnistetään täydentäviä hankkeita, joiden avulla voidaan edistää luonnon monimuotoisuutta.
”Varsinais-Suomen alueelle keskittyy maamme arvokkaimpia niitty- ja muita perinnebiotooppikokonaisuuksia. Lajistoltaan monipuoliset niittyalueet ovat usein kasvaneet umpeen, mutta niittohoidolla ne voidaan saada nopeastikin elpymään. WWF, Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus toteuttavat yhteistyössä tutkimuksen, jossa seurataan niittyjen hoidon vaikutusta perhosiin ja kimalaisiin”, Salonen kertoo. Varsinaisen tutkimuksen tekee Suomen ympäristökeskus (Syke). Luonnonhoitotöihin, kuten niittoihin, kaivataan lisää tekijöitä, joten WWF ja Varsinais-Suomen ELY-keskus ovat järjestämässä oppilaitosyhteistyössä niittokoulutuksen, jonka kautta toivotaan saatavan lisää tekijöitä alalle.
Priodiversity LIFE pähkinänkuoressa:
- Hanketta vetää Metsähallitus (Luontopalvelut koordinaattorina, Metsätalous Oy ja Eräpalvelut). Hankkeessa mukana ovat valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, valtiovarainministeriö, ELY-keskukset (Kaakkois-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen sekä vuodesta 2026 alkaen Lapin ELY-keskus), Suomen metsäkeskus, Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, WWF Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto.
- Hanke saa rahoitusta EU LIFE -ohjelmasta ja kansallisesta Helmi-ohjelmasta.
Lähde: ELY-keskus
The post Suomen suurin luontokatoa torjuva Priodiversity LIFE käynnistyi vuoden alussa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.