Tehometsätalous vähentää luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien määrää ja heikentää biologista monimuotoisuutta maailmanlaajuisesti – myös Suomessa, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.

Vuosien 2018–2022 hakkuita tarkastellut tutkimus osoittaa, että puita on kaadettu myös biodiversiteetiltään erityisen rikkaissa metsissä. Tämä korostaa tarvetta integroida luonnonsuojelu tiiviimmin metsänhoidon käytäntöihin.

Intensiivinen metsänhoito, kuten avohakkuut, maanmuokkaus ja nopeasti kasvavien puulajien suosiminen, voi heikentää elinympäristöjä ja lisätä metsätuhoriskejä, kertoo yliopistotutkija Rémi Duflot.

Tutkimuksessa yhdistettiin Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteettikarttoja ja hakkuutietoja. Tulokset osoittavat, että hakkuita tapahtuu kaikissa suojelemattomissa metsissä biodiversiteettiarvosta riippumatta. Noin kolmasosa arvokkaimmista metsistä on suojeltuja.

Jos hakkuut jatkuvat nykyisellä tahdilla, suojelemattomat monimuotoisuudeltaan rikkaat metsät voivat kärsiä merkittävästi tulevina vuosikymmeninä. Ratkaisuksi tutkijat ehdottavat suojelualueiden lisäämistä ja vaihtoehtoisia metsänkäsittelymenetelmiä, kuten jatkuvapeitteistä metsänhoitoa.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Forest Research -lehdessä 13.9.2025.

Lähde: Jyväskylän yliopisto

The post Tutkimus: Tehometsätalous uhkaa monimuotoisuutta myös Suomessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.