Kauppakamarien talouskysely paljastaa, että investointien kustannukset, vähäpäästöisten tuotteiden heikko kysyntä ja poliittinen epävarmuus ovat merkittävimpiä puhtaan siirtymän esteitä. Yli kolmannes yrityksistä kuitenkin kokee, ettei siirtymälle ole esteitä – erityisesti alle kymmenen henkilön yrityksissä. 45 prosenttia yrityksistä korosti kyselyssä lupaprosessien ja sääntelyn sujuvoittamista ensisijaisena toimena puhtaan siirtymän onnistumiselle.

Kauppakamarien jäsenyrityksille syyskuussa tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin monivalintakysymyksen avulla, mitä yritykset pitävät suurimpina esteinä tai hidasteina puhtaan siirtymän toteuttamiselle energiatehokkuuden, vähähiilisyyden, kiertotalouden, puhtaan energian käytön tai sähköistymisen osalta. 27 prosenttia vastaajista nimesi puhtaan siirtymän esteeksi tai hidasteeksi investointikustannukset. 26 prosentin mukaan haasteena on kysynnän puute vähäpäästöisille tuotteille ja 22 prosentin mukaan hidasteena on poliittinen epävarmuus. Toisaalta esimerkiksi energian saatavuus huoletti vain yhtä prosenttia vastaajista.

“Avaimet kysynnän vahvistamiseen ja poliittisen epävarmuuden lieventämiseen ovat erityisesti EU-vaikuttamisessa. EU:n sisämarkkinat ovat suomalaisyritysten tärkein vientimarkkina. Siksi nyt tarvitaan viestejä siitä, että EU:n yhteinen suunta ilmastopolitiikassa pitää ja suomalaisten yritysten päästöjä vähentäville tuotteille ja palveluille on tulevaisuudessa kysyntää”, arvioi Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastopolitiikan johtava asiantuntija Teppo Säkkinen.

Rakentamisen ja kaupan toimialoilla suurimpana hidasteena yritykset pitävät vähähiilisten tuotteiden, materiaalien tai palvelujen kysynnän puutetta. Teollisuusyrityksissä suurimpina esteinä pidetään investointien kustannuksia ja epävarmuus poliittisesta suunnasta rasittaa teollisuutta muita aloja enemmän.

Vastaajien enemmistö eli 36 prosenttia yrityksistä kertoi, ettei heillä ole tällä hetkellä esteitä puhtaassa siirtymässä. ”Tässä ryhmässä korostuivat erityisesti alle kymmenen työntekijän yritykset. Suurilla yrityksillä kustannukset, kysyntä ja poliittinen epävarmuus korostuivat keskiarvoa enemmän”, sanoo Säkkinen.

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 16.-18.9.2025 ja siihen vastasi 1386 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen.

Lue koko artikkeli>>

Lähde: Keskuskauppakamari

The post Kauppakamarikysely: Investointikustannukset, heikko kysyntä ja poliittinen epävarmuus hidastavat puhtaan siirtymään investointeja appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.