Tuoreimman mittaustiedon mukaan puuston vuotuinen kasvu on 103,2 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuonna arvio kasvusta oli 103,0 miljoonaa kuutiometriä, suurimmillaan kasvu on ollut 107,8 miljoonaa kuutiometriä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisema uusin metsävaratieto perustuu valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) vuosina 2020–2024 mitattuihin koealoihin.

Uusien mittaustietojen mukaan puuston määrä on 2 578 miljoonaa kuutiometriä. Vaikka puuston kasvu on pienempää kuin 2010-luvun alun huippuvuosina, puuston määrä on edelleen lisääntynyt, sillä kasvu ylittää yhä vuotuisen poistuman. Puuston kokonaistilavuus on lisääntynyt vuoden takaiseen arvioon verrattuna 26 miljoonaa kuutiometriä. Inventointituloksissa on otannasta johtuvaa vaihtelua, joten puuston määrän muutosta ei tiedetä tarkasti vuositasolla.

Suomen metsätalousmaan eli metsämaan, heikosti kasvavan kitumaan, lähes puuttoman joutomaan ja muun metsätalousmaan (esim. metsätiet) 26 miljoonan hehtaarin alasta on kivennäismaan kankaita 16,8 miljoonaa hehtaaria ja suota 9,2 miljoonaa hehtaaria. Soiden ala on viimeisen 10 vuoden aikana kasvanut noin 400 000 hehtaaria.

Suomen metsät ovat varttuneet merkittävästi 2000-luvulla
Vuosituhannen alussa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsämaalla oli taimikoita 4,2 miljoonaa hehtaaria. Uusimman tiedon mukaan taimikoiden ala on vähentynyt 3,1 miljoonaan hehtaariin. Myös nuorten kasvatusmetsien ala on samassa ajassa pienentynyt 7,3 miljoonasta hehtaarista 5,7 miljoonaan hehtaariin.

”Metsät ovat varttuneet, mikä on tasannut kasvua. Samalla metsien varttuminen on lisännyt hakkuumahdollisuuksia ja mahdollistanut hakkuiden selvän kasvun viimeisen kymmenen vuoden aikana”, toteaa inventoinnista vastaava johtava tutkija Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskuksesta.

Metsistä kerättyä tietoa käytetään metsien käytön kestävyyden seurantaan, tulevien käyttömahdollisuuksien arviointiin, metsien kasvihuonekaasutaseen arviointiin ja useisiin kansainvälisiin raportointeihin. Uusimpana raportointivelvoitteena on tänä syksynä alkanut metsätilinpito, joka on osa laajempaa ympäristötilinpitoa.

“Metsätilinpidossa toimitetaan Euroopan unionille vuosittain tiedot muun muassa metsien pinta-alasta ja puuston tilavuudesta sekä näiden rahallisesta arvosta. Laskennassa käytetään yhtenäisiä määritelmiä, joten eri maiden luvut ovat keskenään vertailukelpoisia”, kertoo Luken erikoistutkija Minna Räty.

Linkit:
Metsävarat maakunnittain
Luonnonvaratietopalvelu – valtakunnan metsien inventointi
Metsätilinpito

Lähde: Luke

The post Metsävarat 2025: Puuston kasvun aleneminen pysähtynyt appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.