Tuulivoima tuottaa Suomen halvinta sähköä, n. 30-45 €/MWh. Jos haluamme vaikuttaa sähkön hintaan ja hintapiikkeihin tämän vuosikymmenen aikana, on ratkaisu tuulivoima. Tuuli- ja aurinkovoiman avulla saadaan edullista, päästötöntä energiaa nopeasti ja kulutuksen kasvuun reagoiden.
Ongelmana tuulivoimassa on sen epätasainen sijoittuminen. Valtaosa tuotannosta on rakennettu Länsi- ja Pohjois-Suomeen, mikä tekee koko sähköjärjestelmästä haavoittuvamman säävaihteluille ja siirtoverkon pullonkauloille. Tuulivoimaa onkin rakennettava maantieteellisesti tasaisemmin eli myös itäiseen Suomeen. Sijoitus laajalle alueelle tasaa sähköntuotantoa ja hintapiikkejä, koska jossain päin Suomea tuulee lähes aina. Sähköntuotanto tulee aina rakentaa mahdollisimman lähelle sen kulutusta, jotta siirtohinnat pysyvät kurissa.
Tuulivoima on aurinkovoiman ohella ratkaisuna ylivoimaisesti käyttökelpoisin ja lisää samalla koko energiajärjestelmämme vakautta. Tuuli- ja aurinkovoiman rakentamista puoltaa se, että epävakaassa maailmantilanteessa meidän on entistä enemmän pyrittävä energiaomavaraisuuteen. Uudistuva energia on avain kriisinkestävyyden eli resilienssin lisäämiseen. Tämä tarkoittaa huoltovarmuuden turvaamista energian siirtoa, tuotantoa ja varastointia hajauttamalla.
Tuuli- ja aurinkovoima luovat edellytykset myös sähkön avulla tuotettujen jatkojalosteiden kuten vedyn hyödyntämisen. Jatkojalosteet puolestaan mahdollistavat Suomen kituvan talouden kääntämisen kukoistamaan. Venäjän tuontisähköön, fossiilisiin energianlähteisiin ja ydinenergiaan emme halua palata.
Jami Holtari, toimitusjohtaja
Suomen Vetylaakso ry
Lähde: Suomen Vetylaakso Oy
The post Tuulivoima on nopein ja halvin ratkaisu sähkön hintapiikkeihin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
