Katodiaktiivimateriaalin tuotanto käynnistyy Kotkassa
Tehtaassa tullaan valmistamaan jauhemaista katodiaktiivimateriaalia (Cathode Active Material eli CAM), jota tarvitaan akkukennon arvokkaimman osan, katodin, valmistukseen. Materiaalia hyödynnetään litiumioniakkujen kennoissa esimerkiksi sähköautojen akuissa. Katodiaktiivimateriaali on akun katodissa oleva aine, joka varastoi ja vapauttaa sähköenergiaa akun käytön aikana.
Suomen rooli vahvistuu akkualalla
Suomen tavoitteena on olla kansainvälisesti merkittävä toimija akkualalla. Rakenteilla oleva tehdas on merkittävä osa suomalaista ja eurooppalaista akkuarvoketjua. Sen tavoitteena on vahvistaa kotimaista ja eurooppalaista akkumateriaalien saatavuutta sekä tukea energiamurrosta ja sähköistymistä. Tehtaan on arvioitu aloittavan tuotannon vuonna 2027.
Tukes tukee vastuullisen ja turvallisen akkujen arvoketjun rakentamista aina kaivostoiminnan luvituksesta ja valvonnasta akkujen kierrätykseen. Tämä tehdas sijoittuu arvoketjussa akkukemikaalien valmistukseen ja jakeluun. Tukes korostaa, että turvallinen ja vaatimustenmukainen luvitus on keskeinen edellytys akkuteollisuuden vastuulliselle kasvulle Suomessa. – Akkuteknologian kehittämiseen liittyy monenlaisia turvallisuus- ja ympäristöriskejä. Suomen akkuklusterin kehittymisen kannalta on tärkeää, että riskit ennakoidaan ja hallitaan alusta alkaen, johtaja Kirsi Levä korostaa.
Kemikaaliturvallisuussäädösten noudattaminen on toiminnanharjoittajan vastuulla. Tukes valvoo vaarallisten kemikaalien laajamittaista varastointia ja käsittelyä ja myöntää lupia laitoksille. Kotkan tehtaalta edellytetään kemikaaliturvallisuuslupaa siellä käsiteltävien ja varastoitavien kemikaalien määrien ja vaaraominaisuuksien perusteella. Kemikaaliturvallisuuslupa on myönnetty joulukuussa. Aiemmin tehtaalle on myönnetty Etelä-Suomen aluehallintoviraston (1.1.2026 alkaen osa Lupa- ja valvontavirastosta) ympäristölupa.
The post Akkumateriaalien valmistus alkamassa Kotkassa – Tukes on myöntänyt luvan uudelle akkumateriaalitehtaalle appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
