”Hallitus on jo nyt vaikeuttanut kansalaisuuden saamista pidentämällä asumisaikavaatimuksia, rajoittamalla ulkomailla työskentelyä ja tiukentamalla toimeentuloedellytyksiä. Kansalaisuuskoe uhkaa aiheuttaa rekrytointiprosessiin uuden, keinotekoisen pullonkaulan”, sanoo Keskuskauppakamarin maahanmuuton ja osaamisen johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Kansalaisuuden saaminen edellyttää tällä hetkellä suomen tai ruotsin kielen taidon osoittamista. Kielikokeiden rajallinen saatavuus aiheuttaa kuitenkin merkittäviä viiveitä kansalaisuuden hakemisessa ja myöntämisessä. Sisäministeriön valmisteleman lakiluonnoksen mukaan uusi, suomeksi tai ruotsiksi suoritettava yhteiskuntatietouden koe tulisi tämän rinnalle. “Tämä johtaa osin päällekkäiseen testaukseen, sillä kokeesta ei voi suoriutua ilman kotimaisten kielten hallitsemista. Tilannetta mutkistaa, että kielikokeen ja yhteiskuntatietouden kokeen hallinnointi kuuluisi eri tahoille”, Pulkkinen sanoo.
Hakijan näkökulmasta tämä muodostaisi varsin monimutkaisen hallintohäkkyrän. “Olisi perusteltua, että kielitaidon ja yhteiskuntaymmärryksen voisi osoittaa yhdellä kertaa, samassa järjestelmässä ja saman toimijan kautta. Jatkossa pelkkä suomeksi tai ruotsiksi suoritettu kansalaisuustesti tulisi riittää osoitukseksi tekstin ymmärtämisestä”, Pulkkinen sanoo.
Asetusluonnoksen mukaan kansalaisuuskokeeseen sisältyy kysymyksiä suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja keskeisestä lainsäädännöstä, perus- ja ihmisoikeuksista sekä yhdenvertaisuudesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Tätä tulisi Pulkkisen mukaan täsmentää. ”Olisi hyvä tarkentaa mitä nämä arvot oikein ovat, ja mihin ne perustuvat, jos eivät keskeiseen lainsäädäntöön tai perus- ja ihmisoikeuksiin. Kokeen ei tulisi mitata arvoja tai oletettua suomalaisuutta, vaan objektiivisesti opittavia ja todennettavia asioita”, Pulkkinen sanoo.
Pulkkinen huomauttaa lisäksi, että jokainen maahanmuuttoon tehtävä kiristys lisää maahanmuuton hintalappua ja vie resursseja pois työltä, jolla voisiin edistää sujuvia lupaprosesseja tai Suomen houkuttelevuutta parhaille osaajille. ”On tietysti arvovalinta, käytetäänkö tiukkoina taloudellisina aikoina resurssit tähän, vai suunnattaisiinko ne esimerkiksi yritysten kipeästi tarvitsemien huippuosaajien maahantulon sujuvoittamiseen ja siten kasvun vauhdittamiseen”, Pulkkinen sanoo.
Lähde: Keskuskauppakamari
The post Keskuskauppakamari kriittisenä kansalaisuuskokeesta – nämä seikat tulisi vielä korjata appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
