Jyväskylän yliopiston ja Ruokaviraston tutkijat onnistuivat estämään kaloja vaivaavan vesihomeen tartuntoja simpukoiden avulla. Järvisimpukat suodattivat tehokkaasti itiöitä vedestä ja estivät kalan mätijyvien hometartunnat lähes kokonaan. Tutkimus julkaistiin Freshwater Biology -tiedejulkaisussa kesäkuussa.

Jyväskylän yliopiston ja Ruokaviraston tutkimus osoitti, että simpukat poistivat homeitiöitä ja alensivat itiöiden itämiskykyä ja tarttuvuutta kalan mätijyviin. Mätijyviin, poikasiin ja aikuisiin kaloihin tarttuva vesihome haittaa vakavasti sisävesien kalankasvatusta. Vesihomeesta on myös tullut suuri uhka uhanalaisten lohikalojen suojelulle, koska tauti on hävittänyt viljelyssä olleita, arvokkaita emokantoja.

Vesihomeen torjunta on perustunut kemikaaleihin, jotka ovat kalliita tai joiden käyttöä on rajoitettu terveys- ja ympäristösyistä. Uudet ja varsinkin ympäristöystävälliset keinot vesihomeen torjumiseksi ovat tästä syystä enemmän kuin tervetulleita.

”Simpukoiden tiedetään olevan tehokkaita suodattajia. Kaikki pienet eloperäiset partikkelit kokoluokassa 5-50 mikrometriä (µm) kelpaavat niille. Vesihomeen itiöt sattuvat tähän kokohaarukkaan, joten kokeilimme, maistuisivatko ne simpukoille”, kuvaa projektin alkua tutkimuksen vastuukirjoittaja, väitöskirjatutkija Ville Julkunen Jyväskylän yliopistosta.

Simpukat poistivat homeitiöitä ja alensivat itiöiden itämiskykyä
Tutkimuksen tulokset olivat monella tavalla lupaavia, arvioivat tutkijat. Simpukka-akvaarioissa vesihomepartikkeleiden vähenemä vuorokauden aikana oli seitsemän kertaa suurempi kuin simpukattomissa kontrolliakvaarioissa. Lisäksi syömättä jääneidenkin itiöiden itämiskyky laski simpukka-akvaarioissa jääden alle neljäsosaan simpukattomiin kontrollialtaisiin verrattuna.

”Tämä tarkoittaa, että simpukat vahingoittavat homeitiöitä – syömisen lisäksi – jollakin tuntemattomalla tavalla, mikä avaa mielenkiintoisia uusia tutkimusnäkymiä”, toteaa väitöskirjatyön ohjaaja, yliopistonlehtori, dosentti Katja Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta.

Lue koko artikkeli>>

Lähde: Jyväskylän yliopisto

The post Simpukat poistavat kaloja vahingoittavaa vesihometta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.