THL tukee julkisuudessa esiin nostettua ehdotusta terveydelle haitallisten elintarvikkeiden verotuksen kiristämisestä. THL kannattaa terveysperusteista verotusta elintarvikkeiden sisältämän sokeri-, suola- ja rasvapitoisuuden mukaan. Muutos olisi jatkoa jo päätetylle virvoitusjuomien verotuksen uudistukselle. “Terveysperusteisesta verotuksesta on puhuttu pitkään. Nyt on aika ottaa askel eteenpäin ja käynnistää työ veron käyttöön ottamiseksi. Nykyisen EU-asetuksen mukaan terveysperusteinen verotus on mahdollista toteuttaa, koska meillä on tarkka tieto elintarvikkeiden koostumuksesta pakollisten pakkausmerkintöjen vuoksi”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Mika Salminen. Ravitsemuksella on merkittävä rooli kansansairauksien ehkäisyssä. Vaikka väestön ravitsemustottumukset ovat parantuneet viime vuosikymmeninä, ihmiset saavat ruokavaliostaan edelleen terveyden kannalta liikaa sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa. Tällä on vaikutusta sairastavuuteen ja sairauksien vaatiman hoidon kautta terveydenhuollon menoihin.

Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastavien hoidosta koitui suomalaiselle terveydenhuollolle 2,5 miljardin euron kustannukset jo vuonna 2011. Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan lihavuus ja vaikea lihavuus olivat yhteydessä noin 40 prosenttia korkeampiin suoriin terveydenhuollon kustannuksiin verrattuna normaalipainoon. Suomessa naisista 30 prosentilla ja miehistä 27 prosentilla on lihavuutta. “Ruokaympäristömme kaipaa remonttia, ja siihen tarvitaan erilaisia yhteiskunnallisia toimia, kuten terveysperusteista verotusta. Tehtyjen ratkaisujen vaikutuksia on myös tärkeää seurata”, Salminen totaa.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee terveysperusteisia veroratkaisuja. Laaja-alainen terveysperusteinen vero on myös yksi sosiaali- ja terveysministeriön asettaman tieteellisen asiantuntijaryhmän terveyseroja vähentävistä ehdotuksista vuodelta 2023. Maaliskuussa 2024 ilmestyneessä Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisemassa raportissa veroratkaisuja suositellaan yhtenä tärkeänä keinona ruokavalioiden muuttamiseen terveellisemmiksi, epäterveellisten tuotteiden mainonnan rajoittamisen ja muiden ohjauskeinojen ohella. ”Kun elintarvikkeiden verotusta mietitään, pitäisi varmistaa, että terveelliset valinnat ovat mahdollisia kaikille. Esimerkiksi kasvisten hintaa ei saisi nostaa, pikemminkin niiden ja vaikkapa kotimaisten marjojen ja hedelmien verotusta voisi keventää”, Salminen sanoo. “Terveellinen ruokavalio on usein myös ympäristön kannalta edullinen. Näin ollen terveysperusteiset verot puhuisivat myös kestävän kehityksen puolesta.”

WHO:n mukaan terveysperusteisen verotuksen tarkoituksena on:

  1. nostaa epäterveellisten elintarvikkeiden hintaa ja vähentää niiden kulutusta
  2. muuttaa yhteiskunnallisia normeja vahvistamalla viestiä, että säännöllistä epäterveellisten ruokien ja juomien nauttimista ei pidetä osana terveellistä ja ravitsevaa ruokavaliota
  3. kannustaa elintarviketeollisuutta kehittämään terveellisiä, alhaisemman verotuksen mukaisia tuotteita
  4. tuottaa valtiolle tuloja, jotka voivat olla tärkeitä taloudellisen taantuman aikoina tai ne voidaan investoida uudelleen yhteiskunnan terveyteen ja hyvinvointiin.

WHO:n mukaan sokeria sisältävien juomien korkeampi verotus on käytössä 12:ssa WHO:n Euroopan alueen maassa ja laajempi terveysperusteinen, epäterveellisten ruokien verotus kolmessa maassa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

The post Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kannattaa terveysperusteista verotusta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.