Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voivat myöntää ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta harkinnanvaraisia avustuksia vesistökunnostuksiin ja vesienhallinnan hankkeisiin. Avustettavat hankkeet voivat toteuttaa toimia sekä vesistöissä että niiden valuma-alueella eli alueella, jossa kuormitusta syntyy ja jolta vesi lopulta valuu vesistöön. Toimilla voidaan pidättää vesiä valuma-alueella, vähentää vesistöön kohdistuvaa kuormitusta, poistaa ravinteita vesistöistä ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Haku on auki 22.10.-2.12.2024

ELY-keskukset voivat myöntää avustuksia hankkeisiin, jotka edistävät vesien- ja merenhoidon tavoitteiden toteuttamista koko maassa. Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai jonka tila uhkaa heiketä. Hankkeilta toivotaan pitkäaikaisia vaikutuksia vesien tilaan.

“Valuma-alueilla tehtävä työ on ensiarvoista, sillä vesistökuormituksen ehkäiseminen parantaa vesistöissä tehtävien kunnostustoimien vaikuttavuutta”, ohjelmapäällikkö Maria Laamanen sanoo.

Hankkeet voivat olla joko alueellisia yhteistyöhankkeita tai pienimuotoisempia kunnostushankkeita, joita toteutetaan paikallisemmin. Vesien tilan parantaminen vaatii usein yhteistyötä ja ponnisteluja koko valuma-alueella. Kaikkien alueen toimijoiden, myös kuntien ja yritysten, tulee olla tietoisia alueensa vesien tilasta ja tukea hankkeiden toteuttamista ja viestintää. Hankkeen vaikuttavuus on suurin, kun hanke on huolellisesti suunniteltu ja sen taustalla on tietoa vesistön tilaan vaikuttaneista tekijöistä pitkällä aikavälillä sekä keinoista, joilla kuormitusta tehokkaimmin vähennetään.

”Puhtaat ja elinvoimaiset vesistöt ovat korvaamaton luonnonvara. Ympäristöministeriö on avustanut vuosina 2019-2023 yli 900:aa vesistöjen kunnostus- ja vesienhallintahanketta ja tukenut myös vesistökunnostusverkostojen toimintaa”, Maria Laamanen sanoo.

Vesien- ja merenhoidon avustushankkeet edistävät ympäristöministeriön vesien ja meren tilan parantamisen Ahti-ohjelman (2023–2027) tavoitteita. Ohjelman tavoitteena on saada ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit talteen ja käyttöön. Samalla parannetaan huoltovarmuutta, ruokaturvaa, ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä hillitään luontokatoa. Hallitusohjelmassa painotetaan erityisesti Saaristomeren valuma-alueella tehtäviä toimia. Ahti-ohjelman toimet jatkavat Vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019–2023), Ravinteiden kierrätysohjelman (2012–2023) ja Saaristomeri-ohjelman (2021–) työtä.

Lähde: Ympäristöministeriö

The post Ahti-ohjelman avustushaku vesien- ja merenhoidon hankkeille avautuu appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.