Hallituksen sopeutusten seurauksena tekstiili- ja muotialan ammatillinen koulutus on uhattuna useammalla koulutuspaikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tarjottavia tutkinnon osia on vähennetty, opettajaresursseja pienennetty ja tekstiili- ja muotialan koulutustarjonta päätetty jopa lakkauttaa kokonaan osana koulutuksen järjestäjien yhteistoimintaneuvotteluita. Monella tekstiili- ja muotialan yrityksellä on jo ennestään pitkät välimatkat alan koulutusta tarjoaviin oppilaitoksiin ja nyt kouluttajaverkko heikkenee entisestään. Osaavan työvoiman löytämisen haasteet vain syvenet hallituksen leikkausten myötä.

”Käynnissä olevan osaamiskartoituksemme mukaan 70 prosentilla tekstiili- ja muotialan yrityksistä on melko tai erittäin vaikeaa löytää osaavaa työvoimaa ja sama osuus arvioi työvoimatarpeen kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana”, kertoo Auri Kohola, Suomen Tekstiili & Muodin osaamisen ja vetovoiman asiantuntija. Koulutusleikkausten kohdentaminen vain aikuisopiskelijoihin on haastavaa. Käytännössä leikkaukset osuvat myös tekstiili- ja muotialan perustutkinnosta kiinnostuneisiin oppivelvollisiin ja ensimmäistä tutkintoaan suorittaviin tarjonnan kaventuessa ja opettajien vähentyessä. ”Kädentaidot ja sitä kautta tekstiili- ja muotialan tuotannollinen osaaminen on kriittistä osaamista jo Suomen huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Osaajaverkon heikentäminen ja koulutuksen hiipuminen tai lakkauttaminen kokonaan on lyhytkatseista monestakin näkökulmasta.”, Kohola sanoo.

Aikuisten työuran aikaisen osaamisen kehittäminen on ehdoton edellytys suomalaisen tekstiili- ja muotialan kilpailukyvylle. Muun muassa kestävän kehityksen asettamien haasteiden ratkaiseminen edellyttää osaamisen päivittämistä. ”Tekstiili- ja muotialalle suunnataan juuri nyt historiallisen paljon EU-sääntelyä alan ilmastovaikutusten hillitsemiseksi. Esimerkiksi uudenlaiset kiertotalousratkaisut, poistotekstiilien käsittely ja tuotekorjaukset haastavat alaa uuden oppimiseen”, muistuttaa Kohola.

Tekstiili- ja muotialalla tarvitaan monipuolista osaamista. Suomessa ommellaan vaatteiden ja asusteiden lisäksi muun muassa pelastuskuivapukuja, luotiliivejä, työvaatteita, telttoja, lääkinnällisiä painevaatteita sekä kodintekstiilejä, kuten pyyhkeitä ja peitteitä. Ammattiosaamista tarvitaan myös esimerkiksi teknisten tekstiilien, kuten kuitukankaiden ja terveystekstiilien, lankojen sekä uusien ekologisten tekstiilikuitujen valmistuksessa. Tekstiili- ja muotialan ammatillista koulutusta tarjoaa 28 oppilaitosta ympäri Suomen mm. Stadin AO, Omnia, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko, Salon seudun ammattiopisto, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria.

Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti ry | Epressi

The post Ammatillisen koulutuksen leikkaukset uhkaavat osaavan työvoiman saatavuutta, huoltovarmuutta ja kestävän kehityksen ratkaisuja tekstiili- ja muotialalla appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.