Raaka-aineena Lenkki Oy:n valmistamissa kengänpohjissa toimii Nokian talvirenkaissa käytetty rengaskumi, jonka Suomen Rengaskierrätys Oy on jalostanut uusioraaka-aineeksi Lopen kunnassa sijaistevalla kiertotalouslaitoksellaan. ”On todella hienoa ja palkitsevaa nähdä valmiit kengät nyt kenkäkaupan hyllyssä, sillä lähdimme tekemään tuotekehitystä teollisessa mittakaavassa puhtaalta pöydältä”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo. Lenkki ja Suomen Rengaskierrätys aloittivat tuotekehitystyön rengaskumin hyödyntämiseksi valmistuksessa kesällä 2022. Ensimmäiset pohjat valmistuivat Lenkin tehtaalta Kankaanpäässä alkuvuodesta 2023. ”Tämä osoittaa ennen kaikkea sen, että päättäväisellä asenteella ja yhteistyöllä voidaan Suomessa kehittää uusia ja entistä kestävämpiä valmistamisen tapoja, jotka vahvistavat suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä”, Tuominen näkee.
Humppilassa Susanna Äimälä on huomannut, että monelle asiakkaalle hinta on tärkeä. Yhä useammalle kuitenkin nykyisin merkittävää on kengän alkuperä, laatu ja huollettavuus. Kertakäyttökulttuuri ei kiinnosta. ”Jos kenkä on valmistettu vastuullisesti, sillä pitää olla hintansa, etenkin kun edelleen mukana on paljon käsityötä. Samalla kuluttajille pitää tarjota yhä enemmän tietoa siitä, millaisia valmistusmenetelmiä on tarjolla”, Äimälä sanoo. Lenkissä on huomattu, että yhä useampi kenkätehdas haluaa tietää, kuinka paljon pohjissa ja muissa valmiskomponenteissa on hyödynnetty erilaisia kierrätysratkaisuja. Mäkilouko näkee taustalla muuttuvan kuluttajakäyttäytymisen. ”Se, että kuluttajat vaativat vastuullisia tuotteita ja että niitä on tarjolla, on hyvä alku. Se ei kuitenkaan vielä riitä, vaan uusioraaka-aineiden käyttöä olisi jollakin aikavälillä alettava tukea esimerkiksi verotuksella ja kestäviä valintoja tukevilla kannustimilla”, Mäkilouko sanoo.
Lähde: Suomen Rengaskierrätys Oy
The post Auton renkaista uusioraaka-ainetta kengän pohjiin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.