mennessä CrNet Oy | joulu 27, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Suurin osa tekniikan alan korkeakouluopiskelijoista kertoo, että heidän yliopistonsa politiikka tekoälyn suhteen on epäselvä tai olematon. Myös merkittävä osa työssäkäyvistä Tekniikan akateemiset TEKin jäsenistä on epätietoisia työpaikkojen tekoälysäännöistä. Tekoälyn...
mennessä CrNet Oy | joulu 22, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Maataloustuotteita valmistavien ja myyvien yritysten toiminnan kehittämiseen on saatavilla uusi tuki, jolla voi kattaa puolet yrityksen kehittämiseen käytettävien asiantuntijapalveluiden kustannuksista. Tukea voi käyttää esimerkiksi tuotekehityshankkeisiin,...
mennessä CrNet Oy | joulu 22, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Pirkanmaan perinnebiotoopeilla ja tummaverkkoperhosniityillä toteutetaan HELMI-elinympäristönohjelmaa jo kolmatta vuotta. Kuluvana vuonna keskityttiin erityisesti jatkuvaan niittohoitoon pääosin maakunnallisesti arvokkailla kohteilla. Lisäksi työn alla ollut kolmen...
mennessä CrNet Oy | joulu 21, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esittää EU:n jäsenmaille, että suden suojelutasoa Bernin sopimuksessa eli Euroopan luonnonsuojelusopimuksessa tulisi laskea. WWF vetoaa EU:n jäsenmaita hylkäämään poliittisesti motivoidun ehdotuksen, jonka tueksi...
mennessä CrNet Oy | joulu 21, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) koordinoima yli 5 miljoonan euron Horisontti Eurooppa –hanke OBSGESSION käynnistyy vuoden 2024 alussa. Biodiversiteetin seurantajärjestelmiin keskittyvä OBSGESSION-hanke menestyi Horisontti Eurooppa –haussa ja hankkeen Syken osion...
mennessä CrNet Oy | joulu 20, 2023 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
MTK, Metsäteollisuus ry, Paperiliitto, Sahateollisuus ja Teollisuusliitto esittävät maan hallitukselle Metsäsektorin kasvuohjelman käynnistämistä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Ohjelman tavoitteena tulisi olla kestävän kasvun vauhdittaminen johdonmukaisesti ja...