Vuonna 2024 HUSin toiminnan hiilijalanjälki oli 8,2 prosenttia pienempi kuin neljän vuoden takainen lähtölukema, joka laskettiin ilmastotiekartan laatimista varten. HUSin ilmastopäästöjen vähenemisen taustalla on tavoitteellinen, sitoutunut ja laaja yhteistyö henkilöstön sekä kumppaneiden kanssa. ”Määrätietoisella työllä olemme kahdessa vuodessa menneet selkeästi oikeaan suuntaan. Ilmastotiekarttamme skenaarioissa odotuksemme on päästä 25 prosenttia pienempään kokonaishiilijalanjälkeen vuoden 2030 loppuun mennessä. Yli 8 prosentin muutos on siis merkittävä, vaikka prosentteina se kuulostaa pieneltä”, kertoo ympäristöhallinnon päällikkö Jani Valkama, joka vastaa HUSissa ympäristö- ja ilmastotyön ohjauksesta. HUSin tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä koskee omaa toimintaa lähellä olevia päästöjä, sillä niihin HUSilla on suora päätäntävalta ja vaikutusmahdollisuus.

Merkittävimmin HUSin hiilijalanjälkeä pienensivät aineellisten hankintojen vähentäminen sekä hankintojen elinkaaren päästöihin vaikuttaminen. Tässä HUS on tehnyt pitkäjänteistä vastuullisuustyötä palveluntuottajien ja tavarantoimittajien kanssa. Päästöt vähenivät etenkin koneiden, hoitolaitteiden ja ICT-hankintojen sekä hoitotarvikkeiden osalta. Hankintamääriin on vaikutettu useissa HUSin yksiköissä panostamalla myös turhan kulutuksen ja hävikin vähentämiseen. Rakentamisen päästöt vähenivät myös selvästi. Tätä vauhditti muun muassa HUSin vähähiilisen sairaalarakentamisen ohjeen käyttöönotto ja alan kehitys. Merkittävää päästövähennystä saavutettiin lisäksi energiankulutuksessa. Energiantuottajien kaukolämmön tuotantopäästöjen väheneminen vaikutti oleellisesti HUSin toimitilojen energiankulutuksen päästöihin. Lisäksi HUS on johdonmukaisesti vähentänyt ulkoa vuokrattujen tilojen määrää kotiuttamalla omia yksiköitä omiin rakennuksiin, mikä on pienentänyt tilamäärää ja siten energiankulutusta. Energiankulutuksen kasvua on myös rajoitettu merkittävällä määrällä energiansäästötoimenpiteitä. HUS on saanut vähennettyä päästöjä myös muun muassa liikkumisen ja kuljetusten sekä suorien kasvihuonekaasupäästöjen, kuten oman höyryntuotannon ja anestesiakaasujen osalta.

HUSin ilmastotiekartta vuosille 2022–2030 sisältää yli 100 toimenpidettä, joilla se tähtää oman toiminnan hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä, sekä vähähiilisyyteen hankinnoissa ja rakentamisessa. ”Ilmastotiekartan toimenpiteistä on valmiina 10 prosenttia ja parhaillaan käynnissä 54 prosenttia. Tämän lisäksi HUSissa tehdään monella osa-alueella kehittämistyötä päästöjen vähentämiseksi edelleen”, Valkama sanoo. Jokainen HUSin työntekijä vaikuttaa päivittäisessä työssään siihen, kuinka paljon HUSin toiminta kuormittaa ympäristöä. ”Kehitämme aktiivisesti hankintojen ympäristövastuullisuutta, vähennämme hävikkiä, lisäämme kierrätystä ja laitteiden yhteiskäyttöä. Hankimme vähähiilistä energiaa, lisäämme vähähiilisiä valintoja rakentamisen eri vaiheissa sekä lisäämme ympäristövastuullisten ja vähäpäästöisten kulkumuotojen käyttöä. Lisäksi hyödynnämme yhä enemmän digitalisaation mahdollisuuksia”, Valkama kertoo.

Lähde: HUS

The post HUSin ilmastotyö tuottaa tulosta – hiilijalanjälki pieneni appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.