Etelä-Savon ELY-keskus antoi 8.7. 2024 ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki) mukaisen yhteysviranomaisen lausunnon Huuhtimäen tuulivoimahankkeen arviointiohjelmasta. Noin 630 hehtaarin alueelle suunnitellaan rakennettavaksi enintään seitsemän tuulivoimalaa. Alue sijaitsee Kangasniemen pohjoisosassa. ELY-keskus katsoo, että arviointiohjelmasta käy riittävällä tarkkuudella ilmi mitä vaikutuksia YVA-menettelyn aikana tullaan arvioimaan ja kuinka arviointi on tarkoitus toteuttaa. ELY-keskus katsoo, että hankkeen selvitysten laatimisessa ja vaikutusten arvioinnissa tulee jatkossa keskittyä erityisesti ihmisiin kohdistuviin vaikutuksiin sekä maisemavaikutuksiin.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) käynnistyi 26.4.2024 Järvi-Suomen Tuuli Oy:n lähetettyä ELY-keskukselle hankkeen arviointiohjelman. Arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma tarvittavista selvityksistä sekä arviointimenettelyn järjestämisestä. Arviointiohjelma oli julkisesti nähtävillä 8.5.–6.6.2024, jolloin siitä oli mahdollista antaa palautetta YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimivalle ELY-keskukselle. ELY-keskus pyysi arviointiohjelmasta lausunnot vaikutusalueen kunnilta sekä muilta osallisiksi katsottavilta viranomaisilta, yhteisöiltä ja tahoilta. ELY-keskuksen järjestämään yleisötilaisuuteen osallistui paikan päällä ja etänä yhteensä noin 120 henkilöä. Ohjelmasta saatiin 31 lausuntoa ja 21 mielipidettä.

Huuhtimäen tuulivoimahankkeen YVA-menettely jatkuu selvitysten teolla ja hankkeen todennäköisesti merkittävien ympäristövaikutusten arvioinnilla. Tulokset julkaistaan arviointiselostuksessa. Tavoitteena on, että arviointiselostus kuulutettaisiin nähtäville vuoden 2025 keväällä. Arviointivaihe päättyy yhteysviranomaisen arviointiselostuksesta antamaan perusteltuun päätelmään. Kangasniemen kunnassa on laadinnassa YVA-menettelyn kanssa samanaikaisesti etenevä yleiskaava, jonka perusteella voimaloille voidaan myöntää rakennusluvat. Hankkeen lupamenettelyvaiheessa lupaviranomaisen tulee varmistaa perustellun päätelmän ajantasaisuus ja huomioida arviointiselostus sekä perusteltu päätelmä luparatkaisussaan.

Ympäristövaikutusten arviointimenettely on lakisääteinen ympäristövaikutusten tunnistus- ja arviointiprosessi, jota sovelletaan hankkeisiin, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Menettelyssä selvitetään ja arvioidaan luontoon, rakennettuun ympäristöön, ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen kohdistuvia vaikutuksia sekä pyritään vähentämään tai kokonaan estämään hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyä edellytetään ennen hankkeen varsinaisia lupaprosesseja.

Lähde: Etelä-Savon ELY-keskus | STT info

The post Huuhtimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmalle ELY-keskuksen hyväksyntä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.