Ihmiskauppaa ei torjuta yksin viranomaisvoimin

Ihmiskauppa eroaa esimerkiksi omaisuusrikoksista siten, että se ei juuri koskaan paljastu niin, että uhri ilmestyy poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Tämä johtuu useimmiten siitä, että hänet on saatu uskomaan, että hän ei näin tehdessään saisi apua. Sen sijaan viranomaisille kertominen johtaisi hänen itsensä tai hänen läheistensä kannalta niin ikäviin seurauksiin, ettei hän uskalla ottaa tätä riskiä. Rikosuhripäivystyksen (RIKU) ihmiskaupan ja sen lähirikosten uhrien valtakunnalliseen erityistukipalveluun vuoden 2023 aikana tulleista 375 uudesta asiakkaasta 243 otti yhteyttä Rikosuhripäivystykseen ennen yhteydenottoa viranomaistahoihin. Tämä kertoo siitä, että vuosia toiminut palvelu tunnetaan ja siihen uskalletaan ottaa yhteyttä. Uhri haluaa usein saada luottamuksellisesti tietoa etenemismahdollisuuksistaan ja pohtia RIKUn työntekijän kanssa rikosilmoituksen teon seurauksia ennen sitoutumista ilmoituksen tekemiseen. Moni näistä uhreista ei viranomaisten käyttämän kielen ja yhteydenottokanavien rajallisuuden vuoksi pysty käytännössä ottamaan suoraan yhteyttä viranomaistahoihin tai edes selvittämään, mihin viranomaiseen hän voisi olla yhteydessä. Saatuaan rohkaisua, asianmukaista tietoa ja neuvontaa RIKUsta yli 60 prosenttia viime vuonna tulleista uusista asiakkaista päätyi lopulta ilmoittamaan tapauksesta viranomaistahoille ja sai siihen RIKUsta apua. Ilman matalan kynnyksen luottamuksellista järjestöpalvelua viranomaisten tietoon olisi siis jäänyt tulematta useita vakavia rikoksia. Pahimmillaan tilanteet olisivat jatkuneet ja samaan hyväksikäyttötilanteeseen olisi joutunut uusia uhreja.

Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten kautta tunnistamaan ihmiskaupan uhrit ja tarjoamaan heille apua. Tämän velvoitteen täyttämiseksi tarvitaan viranomaistahojen kouluttamista ja palveluiden saavutettavuuden kehittämistä. Viranomaistoimin ei kuitenkaan pystytä täysin korvaamaan matalan kynnyksen järjestöpalveluita, jotka tavoittavat erityisesti pelokkaita ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia uhreja. Valtion tunnistamisvelvoite on sitova, ja tänä vuonna Suomen valtio on tiedettävästi ensimmäistä kertaa maksanut korvauksia henkilölle, jota ei ollut viranomaisten toimesta tunnistettu ihmiskaupan uhriksi tämän ilmoitettua rikoksesta viranomaisille. Uhri ei ollut näin ollen saanut mahdolliselle ihmiskaupan uhrille lain mukaan kuuluvaa apua. Aiemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut joitain valtioita korvauksiin vastaavista laiminlyönneistä.

Uhrien tunnistamisen lisäksi järjestöjen matalan kynnyksen palveluissa myös vähennetään viranomaispalveluiden kuormaa ohjaamalla jatkopalveluihin sellaisia asiakkaita, joiden kohdalla kyse ei välttämättä ole rikollisesta hyväksikäytöstä tai jotka haluavat viedä asiaansa eteenpäin muuten kuin rikosprosessin kautta. Järjestöjen tukipalveluiden kautta uhrit saavat myös apua ja neuvontaa koko prosessin keston ajan, usein vuosia, ja jaksavat tuen avulla toimia paremmin yhteistyössä esitutkinta- ja muiden viranomaisten kanssa. Järjestöpalvelut, kuten RIKUn erityistukipalvelu, ovat siis olennainen osa ihmiskaupan vastaisen työn ketjua. Työtä on kuitenkin jo pitkään tehty vajailla resursseilla ja suurilta osin tilapäisen rahoituksen avulla. Mikäli Suomi tosissaan haluaa torjua ihmiskaupparikollisuutta, parantaa rikosvastuuta sekä täyttää kansainväliset velvoitteensa, tulee koko tämän ketjun toimintaedellytykset taata.

Lähde: Rikosuhripäivystys | STT info