Työllisyyspalvelujen TE24-uudistuksen myötä valtion TE-toimistot lakkautetaan vuoden 2024 lopussa. Myös työllisyyden kuntakokeilut päättyvät. TE-toimistojen tilalle Kela saa uusiksi yhteistyökumppaneiksi 45 kuntien muodostamaa työllisyysaluetta, jotka jatkossa vastaavat työvoimapalvelujen järjestämisestä. Työllisyysalueiden rinnalla KEHA-keskus hallinnoi jatkossakin työnhakijoiden asiointikanavaa Työmarkkinatoria ja keskitettyä asiakastietojärjestelmää. Uudistus ei muuta Kelan palvelua työttömille asiakkaille. Kelan tehtävänä on turvata asiakkaiden toimeentulo työttömyyden aikana. Kela ohjaa asiakkaita ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi Työmarkkinatorin (tyomarkkinatori.fi) asioinnissa kuten ennenkin. Jos asiakkaalla on kysyttävää esimerkiksi työpaikkojen hakemisesta tai karenssista, häntä ohjataan ottamaan yhteys kotikunnan työllisyyspalveluihin.

Vaikka TE24-uudistus ei vaikuta Kelan palveluihin, sillä on monia vaikutuksia Kelan toimintaan. Kela tekee päätökset työttömyysetuuksista työvoimapoliittisten lausuntojen perusteella. Tähän asti Kela on saanut lausunnot TE-toimistoilta ja työllisyyden kuntakokeiluista. Uudistuksen jälkeen Kela saa lausunnot työllisyysalueilta ja KEHA-keskuksesta. Jos työvoimapoliittiset lausunnot viivästyvät, myös työttömyystukien maksu voi viivästyä.

Työllisyyspalvelujen siirto kuntiin on mittava henkilöstö- ja tietojärjestelmäuudistus. Etukäteen on varoitettu, että asiakkaiden tietojen siirtymisessä valtiolta kunnille tai tietojärjestelmien käyttöönotossa voi ilmetä ongelmia. Alkumetreillä erilaiset häiriöt, käyttökatkokset ja viivästykset palvelussa ovatkin mahdollisia.

KEHA-keskus on ilmoittanut, että Työmarkkinatorin asiointipalvelu on uudistuksen takia pois käytöstä vuodenvaihteessa. Käyttökatko on alkanut 30.12. klo 8, ja sen on määrä päättyä torstaina 2.1. klo 8. Tänä aikana asiakkaat eivät voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Myös työvoimapoliittisten lausuntojen välittämisessä Kelaan on katkos, eikä Kela saa tänä aikana muutenkaan yhteyttä työllisyyspalveluihin.

Lue lisää:

Kuntaliiton tiedote 25.11.2024: Historiallisen suuri TE-uudistus tuo työvoimapalvelut kuntiin vuoden vaihteessa – asiakkaille pyritään turvaamaan mahdollisimman sujuvat siirtymävaiheen palvelut (kuntaliitto.fi)

Lähde: Kela/FPA

The post Kela valmiina työllisyyspalvelujen uudistukseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.