Tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään juhliva Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on valinnut juhlavuoden teemaksi ”roskaton huominen kerätään yhdessä”. Sen mukaisesti LSJH kannustaa asukkaita siivoamaan roskat pois lähiluonnosta. Elokuun Roskilla ravintolaan -kampanjassa siivousjoukkueiden kesken arvotaan upea illallinen vapaavalintaisessa ravintolassa.

Roskilla ravintolaan -kampanja haastaa kaikki Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimialueen asukkaat siivoamaan omaa asuinympäristöään kesäkauden päätteeksi ja sopivasti ennen LSJH:n virallista 10-vuotissyntymäpäivää 1.9.2025. ”Kesän aikana niin kaupunkiluontoon, teiden varsille kuin ulkoilualueille on valitettavasti kertynyt jälleen runsaasti materiaalia, joka ei sinne kuulu. Siksi kannustamme alueemme asukkaita keräämään luonnosta roskia yhteisellä, elokuun viimeiselle viikolle ajoittuvalla kampanjalla”, kertoo LSJH:n viestintäpäällikkö Riku Näsänen.

Roskaantuminen on iso ongelma niin maalla kuin merellä. Etenkin muovi ja sen hajoaminen mikromuoviksi – yhtenä esimerkkinä tupakantumpit – vaarantavat luonnon ja erityisesti vesistöjen ekosysteemejä tuhansien haitallisten kemikaalien kulkeutuessa ensin eliöihin ja lopulta myös ihmisiin. Roskaantuminen on nostettu myös LSJH:n 10-vuotisjuhlavuoden pääteemaksi, joka kuuluu myös sloganissa “roskaton huominen kerätään yhdessä”.

LSJH:n Roskilla ravintolaan -kampanjaviikolle 25.–31.8.2025 kuka tahansa voi koota talkoojoukkueen ja ilmoittaa sen mukaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella viimeistään sunnuntaina 17.8. Kampanjan ohjeet löytyvät LSJH:n verkkosivuilta osoitteesta www.lsjh.fi/roskilla-ravintolaan.

”Joukkueessa tulee olla 3–10 ilmoittautumisen yhteydessä nimettävää jäsentä. Jäsenet voivat olla omia ystäviä, naapureita, harrastuspiirin jäseniä tai vaikka työkavereita”, Riku Näsänen toteaa. ”Jo siivoaminen ja sen tuloksena siistiytyvä ympäristö on osallistujille palkitseva kokemus. Pienenä lisäkannustimena haastamme asukkaita mukaan arpomalla kaikkien kampanjaan osallistuneiden joukkueiden kesken ravintolaillallisen. Ravintolan, menun ja ruokajuomat joukkueen jäsenet voivat valita itse”, Riku Näsänen jatkaa.

LSJH tarjoaa kaikille joukkueille tarvittaessa jätesäkkejä, joita voi noutaa ilmoittautumisen yhteydessä valitsemaltaan LSJH:n lajitteluasemalta. Luonnosta ja muilta julkisilta alueilta kerätyillä roskilla täytetyt säkit tulee palauttaa samalle lajitteluasemalle sen aukioloaikojen puitteissa viimeistään lauantaina 6.9.2025. Ravintolaillallisella palkittava joukkue arvotaan syyskuun toisella viikolla.

Lähde: LSJH

The post Kerää roskia ja voita huippuillallinen – Roskilla ravintolaan -kampanja houkuttelee lounaissuomalaisia siivoustalkoisiin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.