Kasvualustana ja kuivikkeena käytettävän turpeen saatavuus on heikentymässä. Luonnonvarakeskus (Luke) laatii parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön tilaamaa tiekarttaa kotimaisten kuivike- ja kasvualustamateriaalien saatavuuden turvaamiseksi.

”On tärkeää varautua tilanteeseen ja jatkaa turvetta täydentävien ja korvaavien kotimaisten vaihtoehtojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Tällä varaudutaan myös hintavaihteluihin ja vahvistetaan huoltovarmuutta”, sanoo tiekarttahanketta vetävä Luken erikoistutkija Niko Silvan.

”Samalla on kuitenkin varmistettava, että kasvu- ja kuiviketurpeen käyttöä voidaan riittävässä määrin jatkaa siirtymäkauden ajan, jotta kotimainen maataloustuotanto ei vaarannu”, Silvan painottaa.

Kyselyillä kartoitetaan alan eri toimijoiden näkemyksiä kuivikkeiden ja kasvualustojen markkinoiden tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä sekä siitä, minkälaisia tuki- ja kehittämistoimia tarvitaan, jotta kuivikkeiden ja kasvualustojen saatavuus voidaan turvata tulevaisuudessa. Vastaukset ovat oleellinen osa tiekarttatyötä.

Lähde: Luke

The post Kuivikkeiden ja kasvualustojen käyttäjiltä ja valmistajilta pyydetään näkemyksiä tiekarttaa varten appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.