Kukkivat kaistat ovat osa tulevaisuuden kasvinsuojelua

Kasvikset ovat tulevaisuudessa entistä vankemmin ruokavaliomme perusta. Kasvisten tuotantomenetelmät ovat kuitenkin muutosten keskellä: ilmaston muuttuessa kasvintuhoojien aiheuttamat haasteet ovat lisääntyneet ja uusia kasvinsuojelukeinoja tarvitaan. Muuttuvissa ilmasto-oloissa myös viljelyvarmuuden parantaminen on tärkeää tuotannon kannattavuuden näkökulmasta. Viljely-ympäristön monimuotoistaminen on yksi keino kasvintuhoojien hallintaan ja luontokadon torjuntaan. Luonnonvarakeskuksessa on tutkittu erityisesti kukkivien kasvustojen merkitystä tuholaisten luontaisten vihollisten tukemisessa. “Kukkivissa seoskasvustoissa on testattu monia eri kasvilajiyhdistelmiä viherlannoituskasveista niittykasveihin. Yksi keskeinen havainto oli, että jo kolmenkin kasvilajin seos – härkäpapu, rehuvirna ja hunajakukka – lisäsi hyötyhyönteisten esiintymistä kaalilohkoilla”, kertoo erikoistutkija Sari Himanen. Peltolohkon monimuotoistamisen hyöty näkyi viljelijöiden mukaan lisääntyneenä kukkakirjona ja pölyttäjähyönteisten runsautena. Käytännön viljelyn kannalta oli tärkeää, että kukkivat kaistat eivät haitanneet pääsatokasvin viljelytoimia tai lisänneet havaittavasti tuholaisongelmia. “Kukkakaistojen lisäksi peltolohkotason kasvimonimuotoisuutta voidaan lisätä sekaviljelyllä. Esimerkiksi kevätrypsin ja härkäpavun kaistasekaviljely on kiinnostava menetelmä ajatellen niin pölyttäjien kuin kasvintuholaisten luontaisten vihollisten esiintymistä ja niiden tuottamien ekosysteemipalvelujen vahvistamista viljelyalueilla”, kertoo Sari Himanen.

Luontaisia vihollisia tukevia monimuotoisuuskaistoja räätälöitäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota tauti- ja tuholaisriskien välttämiseen. Kukkakaistojen yksi tavoite on tarjota luontaisille vihollisille vaihtoehtoista ravintoa: mettä ja siitepölyä, mutta myös kasvinsyöjähyönteisiä. Tuholaiset eivät kuitenkaan saa runsastua kukkakaistoilla. “Kokeissa jätimme virnat pois kaalipeltojen seoksista kolmantena vuonna, sillä niissä havaittiin runsaasti Lygus-suvun luteita, joista peltolude on vihanneksille haitallinen”, kertoo erikoistutkija Anne Nissinen. Yksivuotisissa seoksissa on tärkeää myös, että kukkakaistalle kylvetyt kasvit lähtevät nopeasti kasvuun, jottei kaistalle muodostu rikkakasviongelmia. Vihannesviljelmillä on hyvä suosia myös monivuotisia monimuotoisuuspeltoja ja -kaistoja, joilla voidaan tukea luontaista hyötyhyönteislajistoa. Näissä kannattaa käyttää monilajisia, kotimaisia niittykasviseoksia, mikäli se siementen saatavuuden ja kustannusten puolesta on mahdollista.

Ennakoiva kasvinsuojelu on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, kun kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä pyritään vähentämään. Luomuvihannesten tuotannossa on suoria torjuntakeinoja vähän. Tuholaisten pääsyä kasvustoon voidaan estää lähinnä harsoilla ja verkoilla. Porkkanan pahimman tuholaisen, porkkanakempin, hallinnassa on tutkittu petohyönteisten levittämistä kasvustoon. Pihaharsokorennon toukat vähensivät kokeissa porkkanakempin munia, mutta niiden levitysmäärät ovat suuria ja siten peltomittakaavassa käytettynä kalliita. Niillä voisikin olla merkitystä lähinnä harsojen tai verkkojen ulkopuolelle jäävillä alueilla estämään kantojen kasvua. “Myös mahdollisuuksia käyttää toukkia edullisempia pihaharsokorennon munia tulisi tutkia vihannesten tuholaisten torjunnassa”, toteaa Anne Nissinen. Erityisesti luomuvihannesten tuotannossa ennakointi on koko kasvinsuojelun perusta. “Hyvin suunniteltu ja toteutettu viljelykierto on luomuvihannesten viljelyssä keskeistä”, muistuttaa kehittämispäällikkö Sauli Jaakkola Pyhäjärvi-instituutista. Viljelykierron nurmivuodet ovat tärkeitä rikkakasvien hallitsemiseksi, sillä erityisesti kestorikkakasveja (juolavehnää, pelto-ohdaketta ja peltovalvattia) on hankala torjua vihannesvuosina. Vihannesviljelyssä ei kuitenkaan suosita pitkäikäisiä nurmia tauti- ja tuholaisriskien takia. Pellolla talvehtivien tuholaisten riskiä vähennetään sijoittamalla uusi kasvusto mahdollisimman kauas edellisen vuoden lohkosta ja tukemalla tuholaisten luontaisia vihollisia kukkivilla kasvustoilla. “Myös tasapainoinen lannoitus ja kastelu sekä maan kasvukunnon parantaminen ovat osa kasvinsuojelua, sillä ne edistävät kasvien hyvää kasvua ja kestävyyttä tuhoojia vastaan”, mainitsee Sauli Jaakkola.

Lähde: Luke