Tutkimuksessa havaittiin keskeisen vaelluspoikasten selviytymisen pullonkaula-alueen sijaitsevan Valajas- ja Petäjäskosken välillä, jonne jäi 40 % Valajaskoskelta vapautetuista poikasista. Sama alue osoittautui ongelmalliseksi jo aiemmassa vuoden 2015 tutkimuksessa. Tulokset antoivat lisäksi viitteitä siitä, että todennäköisyys vaelluksen keskeytymiselle kumuloituu. Enemmän voimalaitoksia ohittaneilla vaelluspoikasilla oli suurempi todennäköisyys menehtyä kuin vähemmän voimalaitoksia ohittaneilla.
Alasvaellusta parantavia toimenpiteitä kannattaa alkuvaiheessa priorisoida voimalaitosketjun yläosaan Valajas- ja Petäjäskoskelle, joissa sijaitsevat tutkimuksen perusteella merkittävimmät ongelmakohdat. Ounasjoessa mahdollisesti kasvavat vaelluspoikaset kohtaavat kyseiset laitokset ja patoaltaan ensimmäisenä alasvaelluksellaan. Tutkimus toteutettiin Luonnonvarakeskuksen ja Voimalohi Oy:n yhteistyönä, ja hankkeessa merkittiin radiolähettimillä yhteensä 125 lohen vaelluspoikasta. Hankkeen rahoittajina toimivat Kemijoki Oy, PVO-Vesivoima Oy sekä valtion Nousu-vaelluskalaohjelma.
Lähde: Luke
The post Lohen alasvaelluksesta tietoa Kemijoelta – pullonkaulana Petäjäskosken alue appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.