Suomen ympäristökeskus Syke kuvaa Hangossa etelärannoilla vedenalaisia meriajokaskasvustoja droonilla tällä viikolla. Kuvauksia on tarkoitus suorittaa maanantaista perjantaihin, mutta tarkemmat kuvausajankohdat ja paikat määrittyvät lopulta säätilanteen mukaan. Meriajokas on merten rannikkoalueilla kasvava putkilokasvilaji, jonka lehdillä ja niiden suojissa elää esimerkiksi kotiloita, leväkatkoja ja -siiroja, merietanoita sekä silo- ja särmäneuloja.
Tutkimuksissa kuvattavat meriajokaspohjat ovat hiekka- ja sorapohjilla sijaitsevia meriajokkaan muodostamia vedenalaisia niittyjä. Niiden koko vaihtelee muutamista neliömetreistä jopa useisiin hehtaareihin. Meriajokaspohjat ovat kuuluneet vuodesta 2023 asti luonnonsuojelulailla suojeltuihin luontotyyppeihin. Meriajokas on merten rannikkoalueilla kasvava putkilokasvilaji, jonka lehdillä ja niiden suojissa elää esimerkiksi kotiloita, leväkatkoja ja -siiroja, merietanoita sekä silo- ja särmäneuloja.
Hangossa tehtävä kuvaus on Syken mukaan osa Suomen vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kartoitusta. ”Tarkoituksemme on kuvata vedenalaisia meriajokaskasvustoja muun muassa Kolavikenin alueella ja Täktbuktenin eteläpuolella”, kertoo Syken suunnittelija Ari-Pekka Jokinen tiedotteessa. ”Samoilla alueilla tehdään myös muita kenttätöitä, esimerkiksi kuvataan vedenalaisia videoita. Videoita käytetään todentamaan ilmakuvauksen tuloksia.”
Hangossa tehtävä tutkimustyö on osa laajaa meriluonnon suojelua parantavaa Biodiversea Life IP -projektia ja luontotiedon keräämisen menetelmiä kehittävää LUOTI-projektia. Suomen rannikkovesissä meriajokaspohjia esiintyy noin 1–8 metrin syvyisillä hiekkapohjilla.Rannikolla niiden esiintymistä rajoittaa murtoveden vähäinen suolaisuus, sillä laji vaatii vähintään 5 promillen suolapitoisuutta.
Suomesta tunnetut meriajokasniityt sijoittuvat Syken mukaan Rauman ja Sipoon välille, ja laajimmat kohteet löytyvät Salpausselkien ja harjujen vedenalaisista osista ulkosaariston hiekka- ja moreenisärkiltä. ”Meriajokaspohjat ovat tärkeä luontotyyppi, sillä ne tarjoavat suojaa ja ravintoa kaloille ja monille selkärangattomille, jotka eivät selviäisi avoimessa ympäristössä”, tiedotteessa kerrotaan. Myös meriajokasniityjen pohjaeläinyhteisö on Syken mukaan monipuolinen.
Lähde: MT
The post Meren pohjan salaisuudet ilmasta käsin – Syke tutkii Hangon vedenalaisia niittyjä droonikuvauksella appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
