Tänään 5.5.2025 käynnistyy päivittäistavarakaupan ja ympäristöministeriön yhteinen viestintäkampanja, jonka tavoitteena on vähentää kaupasta ostettujen kertakäyttöisten muovikassien kulutusta. EU:n pakkauksia ja pakkausjätteitä koskeva lainsäädäntö on jo vuodesta 2015 edellyttänyt jäsenmailta toimia, joilla pyritään saavuttamaan muovikassien kulutuksen kestävä vähentäminen. Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto solmivatkin jo vuonna 2016 vapaaehtoisen green deal -sopimuksen, muovikassisopimuksen. Sen tavoitteena on varmistaa, että EU:n edellyttämä muovikassien kulutuksen vähentäminen saavutetaan. Päivittäistavarakaupan yritykset ovat olleet mukana sopimuksessa alusta alkaen.

EU:n uudessa 11.2.2025 voimaan tulleessa pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa säädetään aiempaa selkeämmin jäsenvaltioille määrällinen tavoite kertakäyttöisten muovikassien kulutukselle: vuosittain enintään 40 kassia per henkilö vuodesta 2026 alkaen. Muovikassisopimuksen tavoite on ollut jopa hieman EU:n tavoitetta tiukempi, koska siinä on laskettu tavoitteeseen mukaan myös paksuudeltaan vahvemmat muovikassit, joita käytetään tyypillisesti esimerkiksi vaatekaupoissa. Heti muovikassisopimuksen alkuvuosina kassien kulutus kääntyi nopeaan laskuun, mutta pandemiavuosina hyvä kehitys pysähtyi. Sopimuksen solmimisen jälkeen muovikassien vuosittainen kulutus on vähentynyt noin 45 miljoonan kassin verran, mutta vielä tarvitaan lisätoimia.

Vuonna 2023 suomalaiset ostivat noin 344 miljoonaa muovikassia eli yli 61 kassia henkilöä kohti. Päivittäistavarakaupasta ostettuja näistä oli noin 85 prosenttia. Keskimäärin laskettuna jokaisen suomalaisen tulisi ostaa vuosittain 20 muovikassia vähemmän, jotta saavutettaisiin kunnianhimoinen tavoite, 40 kassia per henkilö. ”Pallo on kuluttajilla. Toivomme, että suomalaiset pyrkisivät muuttamaan omia kulutustottumuksiaan ja vähentämään kertakäyttöisten kauppakassien ostamista. Tämä on yksi konkreettinen teko muovin määrän vähentämiseksi, jonka jokainen voi ottaa käyttöön”, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Salla Koivusalo sanoo.

Kassajonossa muovikassi voi tuntua kätevältä vaihtoehdolta. Se kestää sateen ja sohjon, ja lopuksi sen voi käyttää roskapussina. Ympäristön kannalta muovikassi on kuitenkin kallis valinta, ja roskia varten on parempi ostaa erillinen jätekassirulla. Hinnaltaan se on muovikassia edullisempi ja ohuempana sisältää vähemmän muovia. ”Kaupan yritykset kehittävät jatkuvasti toimintaansa kiertotalouden saralla. Muovijätteen määrän aktiivinen vähentäminen on osa tätä työtä. Kuluttajat voivat kantaa kortensa kekoon vähentämällä kertakäyttöisten muovikassien ostamista”, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä sanoo.

  • Ota kauppareissulle oma kassi mukaan. Kestokassi, reppu, käytetty muovikassi, kangaskassi – mikä tahansa toimii, kunhan siitä tulee tapa.
  • Älä osta muovikassia roskapussiksi, vaan suosi rullassa myytäviä jätekasseja. Rullassa myytävä jätekassi tulee kappalehinnaltaan huomattavasti edullisemmaksi ja sen muovimäärä on jopa vain viidesosa kaupan muovikassiin verrattuna.

”Kokonaisympäristövaikutusten kannalta on tärkeää käyttää kassia mahdollisimman monta kertaa, ihan materiaalista riippumatta”, Nieminen muistuttaa.

Onko tämä viimeinen muovikassisi? -kampanja näkyy päivittäistavarakaupoissa kautta maan sekä sosiaalisessa mediassa. Viestintäkampanjan lisäksi muovikassien kulutusta pyritään vähentämään esimerkiksi tarkastelemalla kassivaihtoehtojen asettelua kassalla sekä sijoittamalla myös jätekassirullia myyntiin kassa-alueelle mahdollisuuksien mukaan.

Lähde: Ympäristöministeriö

The post Muovikassien vähentämiseen tähtäävä kampanja käynnistyy appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.