”Networked Robotics TestBeds -hankkeessa kehitetään ja testataan uusia teknologioita ja luodaan mahdollisuuksia tutkimukselle ja yhteistyölle eri toimijoiden välillä”, professori Rauno Heikkilä sanoo. ”Hankkeen toteutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden edistää robotiikkaan liittyvää tutkimusta ja kehitystä sekä arvokkaita resursseja ja yhteistyömahdollisuuksia eri toimijoille. Raskaisiin, tavarankuljetuksen mahdollistaviin drooneihin investoiminen on merkittävää monessa mielessä koko Euroopassa ja erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla.”, hän jatkaa.
Hankkeessa investoidaan uutta robottiteknologiaa väylärakentamisen työkoneisiin. Yhteistyössä koulutuskuntayhtymä OSAOn kanssa hankitaan työkoneparveen uusi sähkötoiminen ja automaattinen maansiirtoauto, etäohjausvarustelu työkoneparvea varten, 3D-hologramminäyttö sekä erilaisia kamera- ja laserkeilausvarusteita eli kolmiulotteisen lasermittauksen varusteita tai 3D-skannaus-varusteita robottityökoneita varten.
Hanke palvelee tutkimuslaitoksia, korkeakouluja, teollisuutta ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Se tukee muun muassa kansainvälistä Space Robotics -tutkimusyhteistyötä Euroopan ja Yhdysvaltojen avaruusjärjestöjen ESAn ja NASAn sekä Japanin avaruustutkimusjärjestön NAXAn kanssa. Lisäksi hanke on mukana NASAn LSIC-foorumissa (Lunar Surface Innovation Consortium), jossa on käynnissä muun muassa kaivostoiminnan rahoitus- ja tutkimusohjelma. Oulun yliopiston rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkimusyksikkö ja Kerttu Saalasti Instituutti ovat mukana myös MiMAG-yhteistyöverkostossa (Multidisciplinary International Moon Assessment Group), jossa tavoitteena on tulevaisuuden älykkäiden ratkaisujen tutkimus ja kehitys.
Networked Robotics TestBeds -hankkeen kokonaisbudjetti on 2,45 miljoonaa euroa, josta EU:n osuus on 1,6 miljoonaa euroa. Lisäksi hanketta rahoittavat Oulun yliopisto, Oulun kaupunki, Pyhäjärven kaupunki, VTT, OSAO, Oamk ja Pyhäsalmen Kvanttikiinteistöt Oy sekä yritykset. Hanke alkoi kuluvan vuoden alussa ja se päättyy 31.12.2025.
Lähde: Oulun yliopisto | STT info
The post Oulun seudulle ja Pyhäjärvelle testiympäristöjä robottityökoneiden ja raskaiden droonien kehittämiseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.