Kahden vuoden seurantatutkimus kartoittaa muun muassa taustatietoja, geneettisiä ja ympäristöllisiä riskitekijöitä, kognitiivisia taitoja, oireita sekä tunteiden käsittelyä. Tavoitteena on ymmärtää, miten eri tekijät yhdessä vaikuttavat mielenterveyden muutoksiin ja miten tutkimustietoa voidaan hyödyntää uusien tukimuotojen ja hoitojen kehittämisessä.
Youth-GEMs toteutetaan Suomen lisäksi Virossa, Alankomaissa, Espanjassa, Serbiassa ja Kroatiassa. Tuloksia hyödynnetään sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla nuorten hyvinvoinnin ja palveluiden kehittämisessä.
Tutkimukseen voivat osallistua kaikki 12–24-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset, jotka saavat tai hakevat apua mielenterveyden ongelmiin. Ilmoittautuminen: https://redcap.link/Youth-GEMs_OULU
Lähde: Oulun yliopisto
The post Oulun yliopisto mukana kansainvälisessä nuorten mielenterveystutkimuksessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.