Lapin ELY-keskus on antanut päätökset Tenojoen kalastussäännön 40 § 2 mom. perusteella lohikannan tila huomioiden ja harkintaa käyttäen. Myönteisiä lupapäätöksiä annettiin 15 kpl ja kielteisiä 12 kpl. Kaikkiin hakemuksiin ei saatu ELY-keskuksen pyynnöistä huolimatta riittäviä tietoja. Myönteisissä hakemuksissa saa maksimissaan ottaa 54 kpl:ta alle 65 cm pituista lohta (käytännössä alle kolme kiloisia tittejä). Pyyntivälineinä saa käyttää hakemuksien mukaisesti, joko patoa, seisovaa verkkoa tai kulkutusverkkoa, yhtä kerrallaan. Pyyntiaika on pääasiassa 15-28.7.2024 välisenä aikana, kuitenkin niin, että yhtä pyydystä saa käyttää vain kahtena päivänä viikossa.

Kalastuksen valvontaan on etukäteen ilmoitettava aiotut pyyntipäivät ja heti, kun kiintiönmukainen lohi otetaan saaliiksi. Pyynti on lopettava heti, kun saaliskiintiö täyttyy. Lapin ELY-keskus näkee kalastukseen liittyvän saamelaisen kulttuurin siirtymisen erittäin tärkeäksi mutta todella heikon lohitilanteen vuoksi saaliiksi sallittavan lohimäärän on oltava hyvin maltillinen. Lainsäätäjä on halunnut turvata paikallisen perinnetiedon siirtymisen eteenpäin, antamalla mahdollisuuden pienimuotoiseen lohen perinne- ja opetuskalastukseen, joka ei vaaranna lohikantoja ja sen mukaisesti harkintaa käyttäen Lapin ELY-keskus on lain toimeenpanija ko. myönteiset päätökset tehnyt. Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden arvion mukaan noin 50 lohen saaliiksi joutuminen ei vaaranna Tenon lohikantoja, vaan isossa kuvassa lohimäärien vähenemisen syyt ovat muualla. Vapapyynnille ei myönnetty poikkeuslupia, koska vapapyyntiä ja esim. soutukalastukseen liittyvää perinnetietoa voi siirtää myös muun kalan vapapyynnin yhteydessä, joka on sallittua paikkakuntalaisille kesäkuun 1. päivästä elokuun 20. päivään asti.

Lähde: Lapin ELY-keskus | STT info

The post Päätökset Tenon poikkeusluvista on tehty Tenojoen kalastussäännön 40 § 2 mom. perusteella lohikannan tila huomioiden appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.