Aihe on juuri nyt ajankohtainen, sillä kouluvuosi on vasta alkanut ja moni ystävyys- ja kaverisuhde on nupuillaan. Samoin erilaiset yhteisöt hakevat vielä muotoaan ihmisten kohdatessa toisiaan ensimmäisiä kertoja. Hyvinvointialue ja kunnat tekevät yhteistyötä, jotta kampanjan viesti tavoittaisi mahdollisimman monen päijäthämäläisnuoren ja -perheen. Kampanja näkyy laajasti eri puolilla maakuntaa. ”Jokainen nuori on arvokas juuri sellaisena kuin on”.
Läheisesti kampanja-aiheeseen liittyy myös ensi viikon torstaina 28. elokuuta Lahden torilla järjestettävä MoodFest-tapahtuma kello 14-17. Tapahtuma keskittyy nuorten mielen hyvinvointiin ja heille räätälöityjen palvelujen esittelyyn. Tapahtumassa julistetaan myös maakunnallinen koulurauha. Valtakunnalliseksi teemaksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tänä vuonna valinnut ”Yhdessä rohkeammin”. Julistus korostaa yhteisöllisyyden ja rohkeuden merkitystä koulurauhan ylläpitämisessä ja turvallisessa läsnäolossa.
– Jokaisella nuorella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi sellaisena kuin on. Haluamme yhteistyössä kuntien kanssa nostaa nuorten aseman päijäthämäläiseen kahvipöytäkeskusteluun aikana, joka on erityisen vaikea omaa paikkaansa ja identiteettiään hakevalle nuorelle. Aikuisten, vanhempien ja myös muiden läheisten, miksei myös erilaisten yhteisöjen, rooli nuoren tasapainoisen elämän turvaajana on nyt tärkeämpi kuin koskaan, kiteyttää ehkäisevän työn koordinaattori Hanna Klinga hyvinvointialueelta.
The post Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kampanja nuorten turvallisen ja väkivallattoman elämän puolesta käynnistyy yhdessä kuntien kanssa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.