Unicefin Report Card -tutkimuksen on laatinut Unicefin Firenzessä sijaitseva tutkimuskeskus Innocenti. Tutkimuksessa tarkastellaan OECD- ja EU-maiden lasten hyvinvointia. Tutkimuksen tilastotiedot ovat pääsääntöisesti vuodelta 2022, ja niitä on verrattu vuoden 2018 tietoihin. SEKASIN-kollektiivin toiminnanjohtaja Johanna Virtanen sanoo Unicefin tiedotteessa olevansa huolissaan nuorten itsemurhien määrän kasvusta Suomessa. ”Nuorille tarkoitetussa Sekasin-chatissa nuoret ottavat nyt viime vuoteen verrattuna tuplasti useammin yhteyttä tilanteissa, joissa ovat yrittämässä itsemurhaa. Asiakkaistamme vain joka kolmas kertoo kokevansa, että elämällä on tarkoitus tai että saa apua silloin kun sitä tarvitsee”, hän sanoo. Virtasen mukaan nuoret itse toivovat, että he saisivat tarvitsemaansa apua mahdollisimman nopeasti ja että ihmiset palveluissa eivät koko ajan vaihtuisi.
Unicefin tutkimuksen mukaan kasvua nuorten itsemurhien määrissä tapahtui 17 maassa. Kansainvälisesti itsemurha on 15-19-vuotiaiden neljänneksi yleisin kuolinsyy. SUOMEN Unicefin Sanna Koskinen peräänkuuluttaa, että tutkimuksen tulokset on otettava vakavasti. ”Report Card -tutkimuksen mittareilla Suomea ei voi pitää lasten hyvinvoinnin mallimaana”, Koskinen sanoo tiedotteessa. Unicefin mukaan erityisesti lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut olisi saatava Suomessa pikaisesti kuntoon. Lisäksi lapsiperheköyhyyttä tulisi järjestön mukaan ehkäistä järjestelmällisesti kaikin keinoin.
Tutkimuksessa merkittävä jaettu trendi EU- ja OECD-maissa oli lasten ja nuorten elämäntyytyväisyyden lasku. Se laski tutkimuksessa huomattavasti 14 maassa 32 vertailukelpoisesta maasta. Suomessa lasten ja nuorten elämäntyytyväisyys laski kaksi prosenttiyksikköä.
Lähde: Demokraatti
The post Raju pudotus Unicefin hyvinvointivertailussa: Suomen nuoriso ei enää voi riittävän hyvin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.