Saamelaisten oikeuksien ja yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen herätti Suomen saamelaisalueella voimakasta vastustusta 1990-luvun alkupuolella. Vastustuksen taustalla olivat erityisesti pelot valta-asemien muutoksista, yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja aluekehityksen taantumisesta. Tähän tulokseen päätyy oikeustieteen tohtori Juha Guttorm tuoreessa selvityksessään Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle.
Kuvassa oikeustieteen tohtori Juha Guttorm (vas.) ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola, jotka tekivät saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle selkoa saamelaisten lähihistoriasta. Guttorm kysyy erillisselvityksessään miksi saamelaisten oikeusaseman kehittäminen nostatti 1990-luvun alussa vastaliikkeen, joka ei ole rauhoittunut tänä päivänäkään vaan vaikuttaa edelleen. Ville-Riiko Fofonoff 5.2.2025 Inari.
Guttorm tutki muun muassa lakihankkeiden valmisteluasiakirjojen ja niistä annettujen lausuntojen sekä vanhojen lehtiartikkeleiden pohjalta, miksi 90-luvulla vireille tulleet saamelaisten oikeusaseman vahvistamiseen tähtäävät laki- ja muut hankkeet herättivät saamelaisalueen pääväestön keskuudessa niin voimakasta vastarintaa. Selvitys julkaistiin keskiviikkona 5. helmikuuta Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa.
Selvitys pureutuu muun muassa saamelaislakiehdotuksen (1990), perustuslain saamelaisia koskevien perusoikeuksien (1995), kulttuuri-itsehallintolakien (1995), Lapin seutukaavan 4. osan ja ILO 169 -sopimuksen käsittelyyn. Näistä erityisesti kulttuuri-itsehallintoa koskeva lakikokonaisuus joutui ankaran vastustuksen kohteeksi.
Guttormin mukaan hankkeita vastustettiin, koska niiden pelättiin kasvattavan saamelaisten oikeuksia perinteisissä elinkeinoissa sekä luonnonvarojen ja maa- ja vesialueiden käytössä muun väestön oikeuksien kustannuksella. Hankkeiden vastustajat tukeutuivat perinteiseen tulkintaan yhdenvertaisuuden vaatimuksesta katsoen, että voimassa olevat lait turvaavat saamelaisille jo samat oikeudet kuin muullekin väestölle, eikä heidän oikeusasemaansa kohentavia lakeja ole siksi tarpeen säätää.
Mikäli saamelaisille haluttaisiin antaa erityisoikeuksia kulttuurinsa säilyttämiseen, niiden tulisi koskea myös muuta paikallista väestöä, jotta ei syyllistyttäisi pääväestön syrjintään. Pelättiin, miten pääväestön yhdenvertaisuus toteutuu. Onhan tämä nyt nurinkurista, Guttorm huomautti julkaisutilaisuuden puheenvuorossaan. Yksi keskeinen syy saamelaisten oikeuksien vastustamiselle oli Guttormin mukaan myös suomalaisten huoli oman yhteiskunnallisen valta-asemansa säilymisestä.
Ajateltiin, että hankkeet siirtävät vallan saamelaisyhteisölle. Suomalaiset pelkäsivät oman valtansa menettämistä. Sen vuoksi oli syytä vastustaa kaikkia näitä hankkeita. Saamelaisten vallan lisääntymisen pelättiin myös vaikeuttavan “normaalia” aluekehitystä.
Suomalaiset pelkäsivät saamelaisten vallan kasvamisesta seuraavan yhtä sun toista, muun muassa aluekehityksen lamaantumisen. Oli pelko, että esimerkiksi matkailu, kaivostoiminta ja metsätalous joutuisivat kärsimään siitä. Julkaisutilaisuuden paneelikeskustelussa kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff toi esiin, kuinka vastaavat asenteet vallitsevat esimerkiksi luonnonvarojen suhteen yhä tänä päivänä.
Kun kyse on maankäytöstä, luonnonvaroista ja vihreästä siirtymästä, saamelaisille ja saamelaiselinkeinoille ei haluta antaa valtaa, koska meidän pelätään jarruttavan kehitystä. Esimerkiksi mineraaleja ja muita luonnonvaroja halutaan hallita ulkopuolelta, eikä paikallisilla ole sananvaltaa. Tämä jarruttaa saamelaispolitiikkaa ja oikeuksien kehitystä, kun meidän sananvaltaamme halutaan entisestään kaventaa. Lakihankkeiden väitettiin myös aiheuttavan epäsopua ja ristiriitoja saamelaisten ja paikallisen pääväestön välillä.
Ristiriitojen välttäminen ja yhteiskuntarauhaan vetoaminen olivat lakihankkeiden vastustajien käyttämiä pääargumentteja. Puhuttiin myös, että esitykset on valmisteltu pimeissä oloissa pienissä piireissä ja salaseuroissa, Guttorm sanoo. Tähän liittyen saamelaisasioiden käsittelyssä on Suomessa vedottu usein myös yksimielisyyden vaatimukseen. Jotta asiat voivat muuttua, olisi niistä oltava kaikkien saamelaisten, ja jopa kaikkien lappilaisten, yhtä mieltä. Helsingin yliopiston oikeusvaltiokeskuksen johtaja, entinen oikeusministeri Tuija Brax nosti paneelikeskustelussa esiin, kuinka vaatimus yksimielisyydestä toistuu ihmisoikeuskysymyksissä.
Lähde: Valtioneuvoston kanslia
The post Saamelaisten oikeusaseman kehitys pysähtyi 90-luvulla erilaisiin pelkoihin – Vaikuttavat yhä kiistaan saamelaismääritelmästä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.