Saaristomeren uhanalaisille hiekkarannat: Fårön talkoissa palautettiin paahteisia rantadyynejä entiseen loistoonsa

Paraisten Fårö Saaristomeren kansallispuistossa on maaperältään karu ja hiekkainen harjusaari, jonka dyynimäiset rannat ovat alkaneet kasvaa umpeen. Umpeenkasvu johtuu lämmityksen, maatalouden ja liikenteen päästöistä peräisin olevasta typpilaskeumasta. Umpeenkasvua kiihdyttää myös ilmakehän kohonnut hiilidioksidipitoisuus ja perinteisen laidunnuksen loppuminen. Lisäksi Itämeren rehevöitymisen takia hiekkarantoja valtaavat järviruoko ja ruokohelpi. Talkoolaisten tehtävänä oli palauttaa Fårön rantoja lähemmäs luonnontilaa. Talkoot järjestettiin yhteistyössä kansallispuistojen hoidosta vastaavan Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa ja ne olivat osa Rannikko-life -hanketta. WWF:n talkooleireillä on ennallistettu luonnonympäristöjä jo yli 20 vuoden ajan, mutta nyt työ on erityisen ajankohtaista. ”Kesäkuussa hyväksyttiin EU:n ennallistamisasetus, joka valtavirtaistaa luonnon tilan elvyttämistä kaikissa elinympäristöissä ja koko EU:n alueella”, kertoo leirinjohtaja, WWF:n ohjelmajohtaja Bernt Nordman.

Talkootöiden valmistelu alkoi jo alkukesästä, jolloin Metsähallitus kaatoi ja harvensi rannoille kasvaneita mäntyjä. Maisemalle arvokkaat vanhat käkkyrämännyt säästettiin ja niille tehtiin lisää tilaa kaatamalla ympärille kasvaneita nuoria puita. Kaadetuista rungoista järeimmät säästettiin hyönteisille ja sienille tärkeäksi lahopuuksi. Talkoolaisten tehtäväksi jäi kasata mäntyjen oksat ja rangat suuriin kasoihin ja polttaa ne. ”Talkoolaiset myös haravoivat kariketta ja jäkälää pois hiekalta. Hyvässä paahdeympäristössä kolmasosa tai jopa puolet maa-alasta on paljasta hiekkaista moreenimaata. Kasveja on harvakseltaan. Paljas kivennäismaa on tärkeää monelle uhanalaiselle paahdeympäristöjen hyönteislajille”, kertoo ennallistamistyöt suunnitellut luonnonsuojelun asiantuntija Esko Tainio Metsähallituksesta. Talkoolaiset myös kitkivät hiekkarantojen uutta tulokasta, tataarisinivalvattia. Sen alkuperäiset kasvupaikat ovat Itä-Euroopassa. Tataarisinivalvatti ei ainakaan vielä ole Suomessa tai Itämeren maissa luokiteltu vieraslajiksi, mutta rajanveto vieraslajin ja uustulokkaan välillä on hankalaa. Tataarisinivalvatti levisi kuljetusten mukana Itä-Euroopasta rautateiden ja satamien laitamille 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta nykyisin sitä tavataan enenevissä määrin myös Itämeren hiekkarannoilta. Koska laji leviää nopeasti, sitä torjutaan ennaltaehkäisevästi luonnolle arvokkaista elinympäristöistä. WWF:n talkoissa Fåröltä kitkettiin jopa yli 20 000 tataarisinivalvattia.

Ensimmäistä kertaa talkoisiin osallistunut Maiju Korte piti talkoita positiivisena kokemuksena, vaikka leirillä ahkeroitiinkin pitkiä päiviä. ”Olen pienestä saakka ollut kiinnostunut luonnonsuojelusta. Talkoot ovat keino tehdä hiljaista aktivismia, auttaa luontoa konkreettisesti”, Korte sanoo. ”Talkoissa oli todella hyvä yhteishenki, kaikki tekivät yhdessä töitä omien voimavarojensa mukaan. Kuin aikuisten kesäleiri”, hän jatkaa.

Paahteisten ja avointen elinympäristöjen pitäminen avoimena on tärkeää, sillä ne ovat monen uhanalaisen kasvi- ja hyönteislajin elinympäristö. Noin neljännes Suomen uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista on riippuvaisia avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä, eli esimerkiksi juuri sellaisista hiekkaisista paahdeympäristöistä, joita Fårön talkoissa elvytettiin. Paahdeympäristöjen lajit ovat hävinneet mannersuomen harjuilta metsätalouskäytön ja metsäpalojen vähäisyyden vuoksi, mutta niitä on säilynyt Hankoniemellä ja lounaissaaristomme paahteisilla harjusaarilla ja perinnebiotoopeilla. ”Kun paahdeympäristön raivaus tehdään oikein, se vaatii tulevaisuudessa ylläpitoraivauksia vain 10–15 vuoden välein. Umpeenkasvu hidastuu. Kun typpilaskeuma saadaan vähenemään päästöjä vähentämällä, myös umpeenkasvu on nykyistä hitaampaa”, Esko Tainio kertoo.

Lähde: WWF Suomi