Suomalaisiin startupeihin sijoitettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 400 miljoonaa euroa. Loppuvuoden merkittävien sijoitusten arvioidaan nostaneen tämän vuoden kokonaissumman jo nyt noin 1,5 miljardiin euroon, mikä ennakoisi ennätysvuotta, selviää Pääomasijoittajat ry:n tuoreista tilastoista.
Pääomasijoittajat ry:n tuoreiden tilastojen mukaan suomalaisiin startupeihin sijoitettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 400 miljoonaa euroa. Loppuvuoden merkittävien sijoitusten arvioidaan nostaneen tämän vuoden kokonaissumman jo nyt noin 1,5 miljardiin euroon, mikä ennakoisi ennätysvuotta. Syksyllä uusista sijoituksista ilmoittivat muun muassa Suomen kaikkien aikojen suurimman rahoituskierroksen kerännyt Oura (777 M€) sekä viidenneksi suurimman kierroksen saanut IQM (275 M€).
Kotimaiset pääomasijoittajat vauhdissa – sijoituksia jo 226 miljoonaa euroa
Suomalaiset pääomasijoittajat sijoittivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 226 miljoonaa euroa, mikä oli historian toiseksi korkein puolivuotissumma. Tästä potista 112 miljoonaa euroa kohdistui myöhemmän vaiheen startupeihin.
Myös julkinen sektori on lisännyt panoksiaan myöhemmän vaiheen startup-sijoituksiin Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin alkuvuonna julkaistun sijoitusstrategian mukaisesti. Julkisen sektorin sijoitukset kasvoivatkin poikkeuksellisen suuriksi, 74 miljoonaan euroon, kun aiempina puolivuotisjaksoina ne ovat olleet 10–20 miljoonan euron tasolla.
”Kotimaiset pääomasijoitusrahastot ovat vahvasti mukana startupien alkuvaiheessa, mutta isommilla kasvukierroksilla heidän osuutensa pienenee. Olisi Suomen etu, että suomalainen omistus jatkuu mahdollisimman pitkään”, sanoo Pääomasijoittajat ry:n varatoimitusjohtaja Jonne Kuittinen.
Talouden epävarmuus hidastaa varainkeruuta
Vuoden ensimmäisellä puoliskolla startup-sijoituksia tekevät suomalaiset pääomasijoittajat keräsivät rahastoihinsa uusia sijoitettavia varoja vain 106 miljoonaa euroa, mikä oli lähihistorian toiseksi alhaisin määrä. Talouden epävarmuus on vähentänyt yrityskauppoja ja irtautumisia, mikä hidastaa pääomien palautumista rahastoihin sijoittaneille ja näin ollen vaikeuttaa varainkeruuta.
”Suomen taloudessa kasvua on tällä hetkellä vain ammattimaisesti omistetuissa listaamattomissa yhtiöissä. Tämä avaa hyviä mahdollisuuksia suomalaisille tuottohakuisille sijoittajille myös jatkossa”, kertoo Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Riku Asikainen.
Tilastointijakson jälkeen Lifeline Ventures julkaisi Suomen kaikkien aikojen suurimman, 400 miljoonan euron venture capital -rahaston, joka nostanee koko vuoden varainkeruun ennätyslukemiin, vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta.
Lähde: Pääomasijoittajat ry
The post Suomalaiset startupit ennätystahdissa – rahoitusta jo yli 1,5 miljardia euroa tänä vuonna appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
