Kauppakamarien tuoreessa ilmastokyselyssä** 44 prosenttia suomalaisista yrityksistä kertoo asettaneensa päästövähennystavoitteet. Se on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten, kun kysely viimeksi tehtiin. Suuryrityksistä jo 91 prosenttia on asettanut päästövähennystavoitteita. Presidentti Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Suomalaisten enemmistön mielestä myös vakuutusyhtiöillä on oma roolinsa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. 63 prosenttia löytää tapoja, joilla vakuutusyhtiöt voivat toimia asiassa. ”Ilmastonmuutoksen hillintä ja sitä kautta vahinkojen vähentäminen on välttämätöntä, mutta myös taloudellisesti järkevää. Eniten voimme saavuttaa laaja-alaisella yhteistyöllä yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa”, Kyllönen sanoo. LähiTapiola vakuuttaa vihreään siirtymään liittyviä vahinkoriskejä ja tukee muutenkin yritysasiakkaiden siirtymää kohti ympäristöystävällisempää liiketoimintaa. LähiTapiola on muun muassa mahdollistanut lahjoituksilla yli 500 pk-yritykselle osallistumisen Keskuskauppakamarin maksuttomaan ilmasto-ohjelmaan. Keväällä 2025 pk-yritykset pääsevät hakemaan myös ilmastoyhteisöön, joka on tarkoitettu yrityksille, jotka ovat jo aloittaneet hiilijalanjäljen laskennan ja haluavat viedä päästövähennysten toteuttamisen vaikuttavammalle tasolle. ”Meidän tehtävämme on myös herätellä yrityksiä huomioimaan muuttuvan ilmaston vaatimukset riskienhallintaan ja ennaltaehkäisyyn,” sanoo Kyllönen.
Suomalaisten näkemykset jakautuivat sen suhteen, miten vakuutusyhtiöt voivat toimia. Arjen katsaus -kyselyn vastaajista 41 prosenttia oli sitä mieltä, että vakuutusyhtiö voisi sijoittaa ilmastonmuutosta hillitseviin kohteisiin. Vakuutusyhtiö voi myös tukea tieteellistä tutkimusta (36 %) sekä kehittää ilmastonmuutoksen hillintään kannustavia vakuutuksia (27 %). Joidenkin suomalaisten mielestä vakuutusyhtiöt voisivat myös tarjota tietoa asiasta (17 %) ja ne voisivat vaikuttaa lainsäädäntöön (16 %).
Vakuutusyhtiöiden sijoitushorisontti ulottuu vuosikymmenten päähän johtuen pitkistä velvoitteista vakuutuksenottajia kohtaan. ”Ilmastonmuutoksen hillintä lähtökohtaisesti mahdollistaa vakaamman toimintaympäristön niin sijoitus- kuin vakuutustoiminnan osalta pitkällä horisontilla. Tämän johdosta on tärkeä tehdä toimenpiteitä laajasti liiketoiminnassa, joilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta. Me LähiTapiolassa uskomme, että sijoituksellisia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulee tehdä kaikkien pääomaisuuslajiemme osalta mutta myös paikallisesti Suomessa”, sanoo LähiTapiola-ryhmän vastuullisesta sijoittamisesta vastaava johtaja Lauri Saraste. Vakuutusyhtiöt voivat myös tukea ilmastonmuutoksen hillintää esimerkiksi sijoittamalla yritysten liikkeelle laskemiin ns. vihreisiin joukkovelkakirjalainoihin.
Lähde: LähiTapiola
The post Suomalaisista yli 60 prosenttia penää vakuutusyhtiöiltä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä – Myös yritysten osallistuminen koetaan tärkeänä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.