Jyväskylän yliopisto, Avoimen tiedon keskus ja Ecobio Oy toteuttavat kansainvälisesti merkittävän hankkeen, jonka tavoitteena on saada yritysten luontojalanjälki näkyviin osaksi kirjanpitoa. Tähän asti yritysten luontojalanjälkiä, eli liiketoiminnan määrällistä luontohaittaa, on selvitetty pääosin laadullisilla mittareilla, mutta kansainvälisesti vertailukelpoinen numeerinen data on puuttunut. Nyt Suomeen syntyvän uuden tietokannan avulla yritykset voivat itse laskea liiketoimintansa luontojalanjäljen. Tietokanta toteutetaan avoimena ja saavutettavana kaikille käyttäjille. Tieto kootaan koneluettavaksi, jotta yritykset voivat kytkeä sen suoraan kulutuskirjanpitoon ja tarkastella luontovaikutuksiaan yhdessä taloudellisten tietojen kanssa.

Tieto toiminnan luontojalanjäljestä tarjoaa yrityksille mahdollisuuden ymmärtää, miten suuri vaikutus niiden toiminnalla on luontokatoon, ja etsiä keinoja vaikutuksen pienentämiseksi. Tietokannan avulla voidaan laskea yrityksen oman toiminnan ja arvoketjun luontojalanjälki ja verrata yritysten luontojalanjälkiä kansainvälisissä arvoketjuissa. ”Tietokanta on aluksi suunnattu asiantuntijoille, mutta tulevaisuudessa kehitämme tietokantaan yksinkertaisia työkaluja, kuten luontojalanjäljen laskurin, jota kuka tahansa voi käyttää”, sanoo hankkeen kehittäjä ja toinen johtaja, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Sami El Geneidy.

Tietokannassa tulee olemaan luontohaittakertoimet kahdellesadalle yritysten käyttämälle kulutushyödykkeelle tai hyödykekategorialle. Näitä kertoimia käytetään arvioimaan, miten paljon tuotteiden ja hyödykkeiden käyttö ja kulutus keskimäärin vaikuttaa luontoon. Esimerkkejä hyödykkeistä ja kategorioista ovat it-laitteet, vehnä, naudanliha, tuulivoima ja finanssipalvelut. Tavoitteena on, että yritykset voivat tulevaisuudessa tietokannan avulla tarkastella omaa ympäristövaikutustaan helposti kirjanpidon yhteydessä. ”Kun syötät kirjanpitoon eurot, voit samalla nähdä, millaisia luontohaittoja kulutus aiheuttaa”, sanoo projektin toinen johtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho.

Kestävän kehityksen asiantuntija- ja ohjelmistoyritys Ecobio Oy on mukana tietokannan suunnittelussa ja kehityksessä sekä rahoittaa hanketta 50 000 eurolla. Ecobio haluaa tietokannasta mahdollisimman helppokäyttöisen ja hyödyllisen yrityksille.

Lähde: Ecobio Oy

The post Suomeen kehitetään avointa tietokantaa yritysten luontojalanjäljen laskentaa varten appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.