Tekoälytehdas on ekosysteemi, jonka kautta tekoälytutkijat ja -kehittäjät saavat samasta paikasta tarvitsemansa laskentatehon, tietoaineistot ja näiden käyttöön liittyvän osaamisen. Tavoitteena on mahdollistaa sekä tiedettä tekeville tutkijoille että yritysten innovaatioiden tekijöille mahdollisimman helppo tapa ottaa laajasti käyttöön tekoälymenetelmät. ”Investointi on erittäin merkittävä. Se varmistaa, että Suomi pysyy supertietokoneisiin liittyvän kehityksen johtavana toimijana pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi se edistää koko yhteiskunnan digitalisaatiota, datataloutta ja uusien teknologioiden, kuten tekoälyn ja kvanttiteknologian kehitystä”, sanoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski. Kajaanin datakeskuksessa on valmis infrastruktuuri ja CSC:llä on vahva osaaminen ja valmius uutta supertietokonetta ja tekoälytehtaan isännöintiä varten. Uusi supertietokone korvaa aikanaan nykyisen LUMIn. CSC:n Kajaanin datakeskus on yksi maailman energiatehokkaimmista ja ilmastoystävällisimmistä datakeskuksista, mikä osaltaan auttaa pienentämään digitalisaatiosta koituvaa hiilijalanjälkeä.
Supertietokoneilla tehtävän suurteholaskennan yhteiskunnallinen vaikuttavuus on merkittävä. Esimerkiksi Taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta käy ilmi, että yhden euron investointi CSC:n suurteholaskennan palveluihin on tuottanut vuosien 2018–2023 aikana yhteiskuntaan 25–37 euroa suoraa taloudellista hyötyä. Sekä tutkimus että yritystoiminta perustuvat enenevässä määrin datan hyödyntämiseen, ja siksi tarvitaan tehokkaita työkaluja, kuten supertietokoneita. Maailman monimutkaisimpien haasteiden ymmärtäminen ja ratkaisujen löytäminen edellyttää kyvykkyyttä analysoida ja yhdistellä suuria datamassoja eri tieteenaloilta.
LUMI-supertietokonetta käytetään mm. ilmastonmuutoksen ja luontokadon mallintamiseen maapallon digitaalisten kaksosten avulla. Supertietokoneet ovat merkittäviä työkaluja useilla teollisuudenaloilla, esim. uusien polttoaineiden ja materiaalien kehittämisessä. Ilman suurteholaskentaa myöskään nykyaikainen lääketutkimus ei olisi mahdollista. Suurteholaskenta on ratkaisevassa asemassa myös avaruustutkimuksessa, jonka merkitys koko yhteiskunnan eri toiminnoille kasvaa koko ajan muun muassa lisääntyvän satelliittiliikenteen takia. Edistyneet ja resoluutioltaan korkeatasoiset mallinnukset mahdollistavat myös huomattavasti aiempaa tarkemmat sääennusteet, joita hyödynnetään yhteiskunnassa laajasti.
Myös tekoälyn soveltaminen, kuten suuret kielimallit vaativat mittavia laskentaresursseja. Euroopan kolmanneksi tehokkain supertietokone LUMI on jo nyt yksi maailman tehokkaimmista tekoälyalustoista, jolla mm. suomalainen Silo.AI on kehittänyt suuria kielimallejaan. Myös useat muut yritykset ovat hyödyntäneet LUMIa omassa tuotekehityksessään. ”Olemme innoissamme saadessamme tämän tehtävän. LUMI AI Factory mahdollistaa aivan uudenlaisen palvelutarjonnan tukemaan tutkimuksen ja elinkeinoelämän tekoälyn hyödyntämistä. Voimme rakentaa kaikkien aikojen tehokkaimman ja edistyksellisimmän julkisen suurteholaskennan tutkimusinfrastruktuurin koko maailmassa”, sanoo hankkeesta vastaava johtaja Pekka Manninen CSC:ltä.
The post Suomeen sijoitetaan uusi yhteiseurooppalainen supertietokone ja EU:n tekoälytehdas appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.